"Palmu, kohoa! Palmu, kohoa!"
Ja suuri puu ojensi hiljaa ja kunnioittavasti notkean runkonsa, sen lehtien yhä soidessa kuin harput.
"Nyt tiedän, kenelle ne soittavat kuoleman säveleitään", sanoi vanha palmu itsekseen, kun se taas oli pystyssä. "Eivät ne soi kellekään näistä ihmisistä."
Mutta mies ja vaimo kiittivät polvillaan Jumalaa.
"Sinä olet nähnyt tuskamme, ja olet auttanut meitä. Sinä olet se voimakas, joka taivutat palmun rungon kuin kaislan. Ketä vihollisistamme pelkäisimme, kun sinä voimallasi meitä suojelet?"
Kun ensimmäinen karavaani senjälkeen kulki läpi aavikon, näkivät matkustajat, että suuren palmun lehdet olivat kuihtuneet.
"Mitenkä se on mahdollista?" sanoi eräs matkustaja. "Eihän tämä palmu ollut kuoleva, ennenkun se näkisi kuninkaan, joka olisi suurempi kuin Salomo."
"Ehkäpä se jo on nähnyt hänet", vastasi eräs toinen aavikon kulkijoista.
SEITSEMÄN KUOLEMANSYNTIÄ.
Paholainen tahtoi kerran kiusata erästä viisasta munkkia. Hän puki senvuoksi ylleen leveän vaipan ja pani päähänsä leveälierisen lakin, niin ett'ei kukaan häntä tuntisi, ja lähti vanhuksen luo, tämän istuessa rippituolissa odottamassa rippilapsiansa.