Nyt on hänen pahin pelkonsa, että aika riistää pojan häneltä. Hänellä ei ole minkäänlaista muotokuvaa lapsestaan, ehkä sen piirteet häipyvät hänen muistostaan. Joka päivä istuu hän koetellen ja tutkien itseään: "Näenkö hänet oikein, näenkö hänet oikein!" sanoo hän.
Talven jatkuessa viikko viikolta, huomaa hän ikävöivänsä kevättä, jolloin hän saisi lapsensa paarihuoneesta ja mullatuksi maahan, niin että pääsisi haudalle puhelemaan sen kanssa.
Länsipuolelle hän sen haudan tahtoisi, siellä on kaunista. Ja kummun hän koristaisi ruusuilla. Hän tahtoisi sinne myöskin pensasaidan ja penkin. Hän tahtoo siellä istua kauvan, kauvan.
Sitä ihmiset varmaankin ihmettelevät! Eiväthän ihmiset tiedä muuta kuin että lapsi makaa perhehaudassa! Kyllä he ihmettelevät, kun näkevät hänen vierasta hautaa koristelevan, ja tuntikausia sen ääressä istuvan! Mitä keksisi hän sanoa heille?
Joskus hän ajatteli, että näin hänen täytyy tehdä. Ensiksi kulkea suurelle haudalle ja laskea sinne suuri kukkaisvihko ja istua siellä hetkinen. Sitten hän voisi hyvästi hiipiä pois pienelle haudalle. Lapsi kyllä tyytyisi siihenkin ainoaan pieneen kukkaseen, jonka äiti hänelle säästäisi.
Niin, kyllä se tyytyy, jos hän vaan voi. Mutta tuntuu, ett'ei hän tällä tavalla pääse yhteyteen lapsensa kanssa.
Ja lapsi saisi silloin tietää, että hän sitä häpesi. Lapsi ymmärtäisi silloin, mikä polttava häpeä se oli äidille, että hän syntyi. Suojella hän tahtoi lasta siltä tiedolta. Uskokoon lapsi, että onni omistaa hänet oli kaikkea ylinnä.
* * * * *
Vihdoinkin on talvi ohi. Jo näkee, että kevät lähenee. Lumivaippa sulaa pois, ja maa aikaa jo paikoin pälveytyä. Vielä kestää ehkä pari viikkoa, ennenkun routa lähtee maasta, mutta on jo kuitenkin toivoa, että vainajat pääsevät pois paarihuoneesta. Ja sitä hän ikävöi, ikävöi.
Voiko hän vielä nähdä hänet. Hän joka päivä koettelee, mutta paremmin hän näki talvella, nyt keväällä ei lapsi tahdo näyttäytyä hänelle. Silloin joutuu hän epätoivoon. Hänen täytyy päästä haudan ääreen, ollakseen lastaan lähempänä, voidakseen nähdä ja rakastaa häntä. Eikö häntä milloinkaan lasketa maan poveen?