Senvuoksi olivat he kulkeneet eteenpäin halki sumun ja pakkasen, kunnes saapuivat äärettömän korkean muurin luo, joka esti heitä kulkemasta etemmäksi.
"Tämä muuri kiertää koko vuoren", sanoi Herra "ja sinä et voi mistään astua sen ylitse. Ei myöskään kukaan ihminen pääse näkemään mitään siitä, mitä sen takana on, sillä tästä paratiisi alkaa, ja tuolla pitkin vuoren rinnettä ylöspäin asuvat autuaat vainajat."
Mutta Pyhä Pietari näytti kuitenkin epäilevän. "Tuolla sisällä ei ole pimeyttä, eikä pakkasta niinkuin täällä", sanoi Herra, "vaan on siellä viheriä kesä ja kirkas aurinkojen ja tähtien paiste."
Mutta Pyhä Pietari ei voinut saada itseään uskomaan häntä.
Silloin otti Herra pienen linnun, jonka hän vähää ennen oli löytänyt jääkentältä ja hän notkistui taaksepäin ja heitti sen muurin yli, niin että se putosi alas paratiisiin.
Ja heti senjälkeen kuuli Pyhä Pietari riemuitsevan iloisen viserryksen ja tunsi punatulkun laulun ja hämmästyi suuresti.
Hän kääntyi Herran puoleen ja sanoi: "Menkäämme takaisin maailmaan ja kärsikäämme kaikki, mikä on kärsittävää, sillä nyt näen minä, että sinä puhut totta, ja että on paikka, jossa elämä voittaa kuoleman."
Ja he olivat astuneet alas vuorelta ja alkaneet vaelluksensa uudelleen.
Sitten ei Pyhä Pietari ollut nähnyt paratiisista pitkiin vuosiin muuta kuin tämän, oli vaan kulkenut ja ikävöinyt muurin takaiseen maahan. Ja nyt hän oli vihdoinkin siellä, eikä tarvinnut hänen enää ikävöidä. Nyt sai hän päivät pitkät ammentaa täysin käsin iloa ijäti pulppuavista lähteistä.
Mutta Pyhä Pietari oli ollut tuskin neljätoista päivää paratiisissa, kun tapahtui, että enkeli tuli Herran luokse, hänen siellä istuessaan tuolillaan, kumarsi hänelle seitsemän kertaa ja sanoi hänelle, että suuri onnettomuus oli tainnut kohdata Pyhää Pietaria. Hän ei tahtonut syödä eikä juoda, ja hänen silmänsä olivat punareunaiset niinkuin hän olisi ollut nukkumatta yökausia.