Mutta kun nyt Herra sai tietää syyn Pyhän Pietarin suruun, tuli hän vuoroonsa murheelliseksi. Sillä Pyhän Pietarin äiti ei ollut semmoinen, että hän olisi voinut taivaan valtakuntaan sisälle tulla. Hän ei ollut milloinkaan ajatellut muuta kuin rahojen kokoomista ja köyhille, jotka pysähtyivät hänen ovensa eteen, ei hän ollut antanut penniäkään eikä edes leivänpalaista. Ja nyt oli Herrasta sääli sanoa Pyhälle Pietarille, että hänen äitinsä oli ollut niin saita, ett'ei hän voinut tulla osalliseksi autuudesta.
"Pyhä Pietari", sanoi hän, "mistä niin varmaan tiedät, että äitisi viihtyisi meidän luonamme?"
"Kas, sen sanot sinä vaan sen vuoksi, ett'ei sinun tarvitseisi kuulla rukoustani", sanoi Pyhä Pietari. "Kuka ei paratiisissa viihtyisi?"
"Se, joka ei tunne iloa toisten ilosta, ei voi viihtyä täällä", sanoi
Herra.
Silloin on muitakin kuin minun äitini, jotka eivät sovellu tänne, sanoi Pyhä Pietari ja Herra huomasi, että Pietari ajatteli häntä.
Ja hän tuli syvästi murheelliseksi siitä, että Pyhää Pietaria oli kohdannut niin syvä suru, ett'ei hän enään tiennyt mitä hän sanoi. Hän seisoi hetken ja odotti, että Pyhä Pietari katuisi ja ymmärtäisi, ett'ei hänen äitinsä voinut päästä paratiisiin, mutta Pyhä Pietari vaan ei antanut myöten.
Silloin kutsui Herra luokseen enkelin ja käski hänen mennä alas helvettiin ja tuoda Pyhän Pietarin äidin ylös paratiisiin.
"Anna minun sitten myöskin nähdä, mitenkä hän tuo ylös hänet", sanoi
Pyhä Pietari.
Herra otti Pyhää Pietaria kädestä ja vei hänet eräälle kalliolle, joka yhdeltä puolelta aivan äkkijyrkästi kohosi syvyydestä. Ja hän näytti Pyhälle Pietarille, ett'ei hänen tarvinnut kuin vähäsen kumartua yli kallion reunan nähdäkseen suoraan alas helvettiin.
Kun Pyhä Pietari katseli alas, ei hän aluksi voinut eroittaa sen enempää kuin jos olisi katsonut alas kaivoon. Näytti siltä kuin olisi ääretön kuilu avautunut hänen allansa.