Hän oli häämöittänyt ennen aivan epäselvästi, nyt hän tuli niin näkyväksi, että Ingrid voi nähdä, että se oli ylioppilas.
Silloin ei enään tuntunut aavemaiselta, eikä kamalalta, että hän kulki siinä.
Se oli vaan ihanaa ja juhlallista, että hän tuli Ingridiä vastaan. Tuntui kuin olisi hän ollut se, joka oli johtanut Ingridin tänne ja nyt hän sen tahtoi todistaa Ingridille, tulemalla häntä tervehtimään.
Hän kulki Ingridin vieressä yli sillan, läpi kujan, aina asuinrakennukselle asti.
Ingridin täytyi aina vähän väliä kääntää päätään vasemmalle. Sieltä hän näki noitten kasvojen pilkistävän esiin, aivan hänen poskensa vierestä. Tuskin hän näkikään kasvoja, näki ainoastaan ihmeellisen kauniin hymyilyn, joka hyväillen tuli häntä lähelle. Mutta kun hän käänsi päänsä kokonaan sitä kohti, nähdäkseen selvemmin, niin ei sitä enää ollutkaan siellä. Kun hän katsoi tarkemmin, ei siellä ollutkaan mitään. Mutta niinpiankun hän katsoi suoraan eteensä, pilkisti se taas esiin, aivan hänen vieressään.
Tuo, joka häntä seurasi, ei puhunut. Hymyili vaan, mutta se olikin kylliksi Ingridille. Siitähän hän näki, että oli kuitenkin yksi mailmassa, joka häneen oli kiintynyt hellällä rakkaudella.
Ingrid tunsi hänen läsnäolonsa niin selvästi, että se sai hänet aivan vakuutetuksi siitä, että tuo suojeli ja varjeli häntä, ja se suloinen tieto poisti kaiken epäilyksen, jonka hänen kasvatusäitinsä kovat sanat olivat hänessä herättäneet.
Ingrid tunsi uudestaan alkavansa elää. Hänellä oli oikeus elää, koska joku häntä rakasti.
Ja siitä hänellä oli heikko puna poskillaan ja säteilevä kiilto silmissään, tullessaan sisään Munkhytan kyökkiin. Aivan hento ja vieno ja läpikuultava hän oli, mutta niin kaunis kuin äsken puhjennut ruusu.
Hän kulki yhä vaan unissa, eikä juuri tiennyt missä oli, mutta se, mikä häntä niin ihmetytti että oli herättää hänet, oli se, että etempänä uunin luona seisoi toinen Anna-Stiina muori. Seisoi siellä pienenä ja leveänä ja kasvot olivat silläkin suuret ja neliskulmaiset aivan kuin toisellakin. Mutta mitenkä oli hän niin hieno, valkosessa päähineessä, joka oli sidottuna nauhoilla leuvan alle, ja mustassa bomaseehameessa? Ingridin päätä pyörrytti ja hän oli niin sekasin, että kului kauvan aikaa, ennenkun hän ymmärsi, että tuon ei voinut olla muu kuin Staava neitsyt.