Hän tunsi Anna-Stiina muorin levottoman katseen ja koetti selviytyä tervehtimään. Mutta ei hänestä nyt ollut muu mitään kuin se että ylioppilas oli tullut hänen luokseen.
Kyökin takana oli pienen pieni huone, huonekaluissa siniruutuiset päällystät. Sinne heidät vietiin sisään ja Staava neitsyt antoi heille ruokaa ja kahvia.
Anna-Stiina alkoi heti puhua asiastaan. Hän puhui hyvin kauvan, sanoi, että hän tiesi, että hänen armonsa vuorineuvoksetar luotti niin hänen sisareensa, että oli uskonut hänelle palvelijoiden valitsemisen taloon. Staava neitsyt ei vastannut mitään, mutta Ingrid sai katseen, joka sanoi, ett'ei hän varmaankaan olisi saanut semmoista luottamusta, jos olisi valinnut semmoiset palvelijat kuin Ingrid.
Anna-Stiina muori kiitteli Ingridiä ja sanoi hänen olevan hyvän tytön. Hänellä oli tähän asti ollut paikka eräässä pappilassa, mutta nyt kun hän oli tullut aikuiseksi, halutti häntä oppia jotain oikein ja senvuoksi Anna-Stiina tahtoi tuoda hänet sen luoksi, jonka tiesi osaavan opettaa hänelle enemmän kun kukaan muu.
Staava neitsyt ei vastannut tähänkään mitään. Mutta hänen katseensa ei salannut, että hän nyt ihmetteli sitä mitenkä sillä, joka oli palvellut pappilassa, ei ollut omia vaatteita, vaan täytyi lainata Anna-Stiina muorilta.
Muori alkoi kertoa, miten hän siellä eleli, mitenkä hän istui yksin metsässä, kaikkien omaistensa hylkäämänä. Ja sitten oli tämä tyttönen tullut juosten ylös mäkiä monena iltana ja monena aamuna aikaisin häntä katsomaan. Senvuoksi oli hän nyt ajatellut ja toivonut, että hän voisi asettaa tytölle niin, että hänen olisi hyvä olla.
Staava neitsyt sanoi, että oli ikävä, kun olivat kulkeneet niin pitkälle paikan hakuun. Jos tyttö olisi kunnollinen, niin saisi kai hän paikan jossain herrastalossa heidän kotiseudullaan.
Nyt ymmärsi Anna-Stiina muori asioittensa käyvän huonosti ja ryhtyi senvuoksi puhumaan kiivaasti. — Täällä olet sinä istunut mukavuudessa ja hyvinvoinnissa, sinä Staava, koko ikäsi ja minä olen taistellut eteenpäin suuressa köyhyydessä. Mutta en milloinkaan ole pyytänyt sinulta mitään ennen kuin tänä päivänä. Ja nyt sinä antaisit minun lähteä luotasi kuin kerjäläiseukon, jolle annetaan ateria ruokaa, eikä mitään muuta.
Staava neitsyt hymyili hiukan, sitten hän sanoi: — Sisar Anna-Stiina, sinä et puhu totta. Minä olen myöskin Råglandasta, ja tahtoisinpa juuri tietää, missä talonpoikaistuvassa siinä pitäjässä kasvaa tuommoiset silmät ja tuommoiset kasvot.
Ja viitaten Ingridiin hän jatkoi: — Sen minä ymmärrän, Anna-Stiina, että sinä tahdot auttaa sitä, joka on tuon näköinen, mutta sitä en ymmärrä, että sinä uskot sisaresi Staavan tulleen niin heikkojärkiseksi, että sinä voit tulla valehtelemaan hänelle.