Taas alkoi Ingridiä naurattaa. Ihmeellisintä kaikista taitaisi olla, jos taikalinnasta kirjeitä saapuisi. Hän ihmetteli, että uskoikohan kasvatusäiti, että vuorikuningas kirjoittaisi luokseen ryöstettyä impeään, kun se unohtui jäämään äitinsä luokse.
Mutta jos tietäisi kasvattiäiti, miten monta viestiä hän sai. Siitä olisi hänelle kyllä ollut päänvaivaa.
Tuli viestejä yöllä unissa, ja tuli viestejä näyissä päivällä. Hän antoi Ingridille tiedoksi tarvitsevansa häntä. Hän oli niin sairas, niin sairas.
Ingrid tiesi, että Hede oli tulemassa uudelleen hulluksi, ja että hänen täytyi päästä hänen luokseen. Jos joku olisi sen hänelle sanonut, olisi hän heti vastannut, että hän tiesi sen.
Nuo suuret tähtisilmät näkivät yhä kauvemmaksi ja kauvemmaksi. Sen, joka tuon katseen näki, ei tainnut olla helppo uskoa, että hän tyynesti ja kauniisti jäisi kotiin istumaan.
Ei taida olla kovinkaan vaikea nähdä ihmisestä, viihtyykö hän vaiko ikävöi. Ei tarvitse nähdä kuin onnen välähdyksen hänen silmissään, kun hän tulee sisään työstä, tahi kun hän istuu takkavalkean ääreen. Mutta Ingridin silmissä ei näkynyt onnen välkettä muulloin kuin silloin, kun hän näki vuoripuron tulevan tanssien metsästä, tulvillaan vettä. Sehän se Ingridille tietä murti.
Sattui kerran niin, että Ingrid istui kahden Karin Landbergin kanssa, ja silloin alkoi Ingrid kertoa hänelle elämästään kaukana Munkhytassa. Karin oli ihan pelästynyt. Mitenkä Ingrid oli kestänyt semmoista oloa?
Hänen, Karin Landbergin, piti mennä naimisiin. Hän oli nyt sillä asteella, ett'ei voinut puhua mistään muusta kuin sulhasestaan. Ei ollut mitään, jota ei sulhanen olisi opettanut hänelle, ei mihinkään voinut hän ryhtyä, jos ei saanut häneltä kysyä.
Hänelle johtui mieleen, että Olofkin oli sanonut sanan tähän asiaan, sen hän voisi käyttää peloittaakseen Ingridiä, jos todella Ingrid oli alkanut rakastaa hullua. Ja sitten alkoi hän kertoa, miten hullu Hede todella oli ollut. Sillä viime syksynä, kun Olof oli ollut markkinoilla, olivat muutamat herrat väittäneet, ett'ei Kilipukki mikään hullu ole. Hän oli vaan olevinaan, viekoitellen siten itselleen ostajia. Mutta Olof oli väittänyt, että hän oli hullu. Todistaakseen sanansa, oli hän mennyt eläintorille ja ostanut pienen, surkean pukin, ja varmasti oli Hede hullu. Olofin ei tarvinnut kuin asettaa pukki hänen eteensä tiskille, jossa hänellä oli veitsensä levällään, niin heti hän pakeni, jättäen sinne sekä säkin että tavarat. Ja kaikki olivat nauraneet niin hirveästi, nähdessään miten pelkuri hän oli. Ja mahdotonta oli, että Ingrid voisi pitää ihmisestä, joka oli ollut niin hulluna.
Varomaton taisi Karin Landberg olla, kun ei katsonut Ingridiin, kertoessaan tuota juttuaan. Jos hän olisi nähnyt, mitenkä Ingridin kulmakarvat rypistyivät, olisi hän tullut varoitetuksi.