— Minä tahdon tulla hulluksi uudestaan sanoi hän. — En kestä tätä.
En jaksa elää ja ajatella, minkälainen olen ollut.
Sen kyllä jaksat — sanoi Ingrid.
— Ei kukaan voi unhoittaa sitä — valitteli hän. — Minä olin niin hirveä. Ei kukaan voi pitää minusta.
— Minä pidän sinusta — sanoi hän.
Hede katsoi häneen epäillen. — Sinä suutelit minua, ett'en tulisi hulluksi uudelleen. Sinä säälit minua.
— Minä voin suudella sinua vieläkin kerran, minä — sanoi hän.
— Niin, sinä sanot niin, senvuoksi, että minä tarvitsen kuulla sitä.
— Tarvitsetko kuulla, että joku pitää sinusta?
— Tarvitsenko? Jumalani, tarvitsenko? Voi, sinä lapsi — sanoi hän ja irtautui Ingridistä. — Mitenkä minä kestäisin sitä, kun minä tiedän, että jokainen ihminen minut nähdessään heti ajattelee: — Tuo on ollut hulluna. Tuo se niiasi koirille ja kissoille.
Taas valtasi hänet uusi kohtaus. Hän makasi ja itki kasvot käsissä.