"Meidän on lämmin maata haudoissamme niin kauan, kuin hän antaa köyhille vaatteita ja halkoja."
"Nähkääs, hän on puhunut niin monta voimallista sanaa, jotka ovat avanneet ihmisten sydämiä, ne sanat ovat meidän penkkiemme avaimet."
"Hän on ajatellut kauniita ajatuksia Jumalan rakkaudesta Ne ajatukset nostavat meidät ylös haudoistamme."
Niin he supattelivat ja kuiskailivat, ennenkuin asettautuivat penkkeihinsä ja rukouksessa painoivat kalpeat otsansa kuihtuneisiin käsiinsä.
* * * * *
Mutta Årstassa tuli joku mamselli Fredriikan huoneeseen ja laski ystävällisesti kätensä nukkuvan käsivarrelle.
"Nouse, Fredriikkaseni! On aika lähteä aamusaarnaan."
Vanha Fredriikka mamselli avasi silmänsä ja näki Agatan, rakkaan sisar vainajansa seisovan vuoteensa vieressä kynttilä kädessä. Hän tunsi hänet heti, sillä hän oli aivan näköisensä, niinkuin hän oli ollut täällä maan päällä. Mamselli Fredriikka ei pelästynyt, hän ainoastaan ihastui nähdessään rakkaan vainajan, jonka rinnalla hän mielellään tahtoi viime untaan nukkua.
Hän nousi ylös ja pukeusi kiireimmiten. Ei ollut aikaa keskustella, vaunut odottivat portilla. Toiset varmaan olivat jo menneet, sillä ei ketään muita, paitsi mamselli Fredriikka ja hänen kuollut sisarensa, liikkunut koko talossa.
"Muistatko sinä, Fredriikka", sanoi sisar, heidän istuessaan vaunuissa ja hyvää kyytiä ajaessaan kirkolle, "muistatko, miten ennen aina istuit ja odotit, että joku ritari tulisi kirkkotiellä ja ryöstäisi sinut mukaansa?"