Vaimoa vapisutti. Tuntui kuin häntä olisi laahattu pistävän pensaikon läpi. Hänen miehensäkö syntisten joukossa! Hän punastui häpeästä, mieli puhua, mutta oli vaiti. Hän pelkäsi. Hän ei rohjennut. Mutta miksi Jumala vaikeni? Miksi Jumala salli sellaista tapahtua?
Jos hän ottaisi kirjeen ja lukisi ääneen, silloin tuo myrkkyvirta roiskuen kääntyisi hänen päälleen. Kuoleman kauhu valtasi hänet. Hän ei uskaltanut. Hän melkein toivoi että röyhkiä käsi tunkeutuisi hänen taskuunsa ja vetäisisi kirjeen sieltä. Hänellä itsellään ei ollut siihen uskallusta. Työhuoneesta kuului suutarin vasaran koputus. Eikö kukaan kuullut, miten se nakutteli voitonriemuisena? Hän kyllä oli kuullut kolkutuksen ja se oli ärsyttänyt häntä koko päivän. Mutta ei kukaan naisista sitä älynnyt. Kaikkitietävä Jumala, eikö ole sinulla yhtään palvelijaa, joka näkee sydämeen? Hän mielellään kyllä kestäisi tuomionsa, kunhan vain pääsisi tunnustamasta. Hän tahtoi kuulla jonkun sanovan: "Kenen viekoituksesta olet valehdellut Jumalalle?" Hän kuulosti nuorten miesten askelten kopsetta painautuaksensa maahan kuolemaan.
* * * * *
Monta vuotta myöhemmin joutui eräs miehestään eroitettu vaimo naimisiin suutarin kanssa, joka oli ollut kisällinä hänen miehellään. Vaimo ei ollut tahtonut ensin suostua, mutta hänen kävi kuten sen, joka vetäistään venheen laidalle, kun on kerran koukkuun tarttunut. Kalastaja antaa sen leikkiä. Hän antaa sen rimpuilla sinne tänne. Hän antaa sen luulotella olevansa vapaa. Mutta kun se on aivan väsynyt eikä enää mitään jaksa, silloin hän sen keveästi riuhtasee veneen viereen, hinaa ylös ja kimmahuttaa veneen pohjaan, ennenkuin se älyääkään, mistä on kysymys.
Karanneen miehen vaimo oli eroittanut kisällin ja aikonut elää yksin. Hän halusi näyttää miehelleen, että hän oli viaton. Mutta missä oli mies? Eikö hän välittänyt hänen uskollisuudestaan? Hän näki puutetta. Lapset kävivät ryysyissä. Kuinka kauan luulikaan mies hänen jaksavan odottaa? Hänen oli ikävä, kun hänellä ei ollut ketään, kehen turvautua.
Eriksson edistyi hyvin. Hänellä oli puoti kaupungissa. Hänen kenkävarastonsa oli peililasihyllyillä leveiden ikkunain takana. Hänen liikkeensä suureni. Hän vuokrasi oman rakennuksen ja osti vieraskamariin shaggipäälliset huonekalut. Kaikki odotti vain vaimoa. Ja kun tämä oli tyyten tuskaantunut köyhyyteensä, niin hän tuli.
Ensi alussa hän oli hyvin arka. Mutta sen kummempia onnettomuuksia ei kohdannutkaan. Päivä päivältä hän tuli yhä levollisemmaksi ja onnellisemmaksi. Häntä kunnioitettiin kaikkialla, vaikka hän tiesi, ettei sitä ansainnut. Se piti hänen omantuntonsa valveilla ja hänestä tuli hyvä nainen.
Hänen ensimäinen miehensä palasi muutaman vuoden perästä asuntoonsa esikaupunkiin. Se oli jätetty häntä varten, ja hän asettui uudelleen siihen asumaan ja koetti hankkia työtä. Mutta hän ei saanut sitä, eikä kukaan kunnon ihminen tahtonut seurustella hänen kanssaan. Häntä halveksittiin, sillä välin kun hänen vaimonsa arvo yhä kasvoi. Ja kumminkin hän oli tehnyt oikein ja hänen vaimonsa väärin.
Mies säilytti salaisuutensa, vaikka hän oli vähällä menehtyä. Hän tunsi joutuvansa rappiolle, kun kaikki halveksivat häntä huonona miehenä. Ei kukaan luottanut häneen eikä uskonut hänelle työtä. Hän yhtyi siihen seuraan, jota voi saada ja oppi juopottelemaan.
Hänen ollessaan ihan hunningolla tuli pelastusarmeija kaupunkiin. Se vuokrasi itselleen suuren salin ja alkoi toimintansa. Kohta ensi-illasta keräytyi kaikenkaltaista roskakansaa sen kokoukseen ilkeyttä harjoittamaan. Kun tällaista menoa oli kestänyt noin viikon ajan, lähti Matti Lahtinenkin niihin lysteihin.