Mutta nainen jatkoi ja lopuksi hänen terävä, leikkaava äänensä voitti. Heidän täytyi kuulla.
"Te huudatte ja meluatte. Vanha käärme teissä kiemurtelee ja raivoaa. Mutta se juuri on merkki. Siunattu olkoon vanhan käärmeen karjunta! Näkyy, että se kiusautuu, että se pelkää. Naurakaa meille! Lyökää säpäleiksi ikkunamme! Ajakaa meidät pois lavalta. Huomenna te kuulutte meille. Me valloitamme koko maan! Kuinka luulette voivanne vastustaa meitä? Kuinka voitte taistella Jumalaa vastaan!"
Kohta sen perästä komensi kapteeni yhden tovereistaan astumaan esille ja tekemään tunnustuksensa. Hän tuli hymyillen, seisoi uskaliaana, pelotonna ja suisti syntiensä ja kääntymyksensä historian pilkkaajien pariin. Missä oli tämä keittäjätär oppinut seisomaan hymysuin kaiken tämän pilkan keskellä? Moni niistä, jotka olivat tulleet pilkkaamaan, kalpeni. Mistä nämä naiset saivat rohkeutta ja voimaa? Heitä tukemassa oli joku heitä voimakkaampi.
Kolmas naisista astui esille. Hän oli mitä ihanin lapsi, rikkaiden vanhempain tytär ja hänellä oli mitä suloisin, lempeä lauluääni. Hän ei kertonut itsestään. Hänen todistuksensa oli muuan armeijan laulu.
Oli kuin voiton varjo olisi välähtänyt. Seurakunta unohtui kuuntelemaan. Tuo lapsi oli kaunis nähdä ja herttainen kuulla. Mutta kun hän vaikeni, niin rähinä kävi yhä kauheammaksi. Ovensuussa asetettiin penkit lavaksi ja joukko nousi sinne todistamaan.
Salissa olo kävi yhä tukalammaksi. Rautauuni hehkui tulipunaisena, ahmi ilmaa ja puhkui kuumuutta. Eturivin säädylliset naiset etsivät tilaisuutta päästäkseen pakenemaan, mutta ei näyttänyt mahdolliselta päästä ulos. Sotilaat puhujalavalla horjuivat ja hikoilivat. He huusivat ja rukoilivat voimaa. Yhtäkkiä kävi tuulahdus läpi ilman, kuiskaus saapui heidän korviinsa. He eivät tietäneet, mistä se tuli, mutta käsittivät että muutos tapahtui. Jumala oli heidän kanssaan. Hän soti heidän puolestaan.
Uudelleen sotaan! Kapteeni astui esille ja kohotti Raamatun päänsä päälle. "Rauhoittukaa, tyyntykää! Me tunnemme Jumalan vaikutusta keskellämme. Yksi kääntyminen on tulossa. Auttakaa meitä rukouksissamme! Jumala tahtoo lahjoittaa meille yhden sielun!"
He laskeusivat polvilleen hiljaiseen rukoukseen. Muutamat salissa olijoista yhtyivät rukoilemaan. Jännittävä odotus tarttui kaikkiin. Oliko se totta? Tapahtuiko jonkun lähimäisen sydämessä jotain suurta täällä heidän joukossaan? Saivatko he nähdä semmoista? Voivatko nämä naiset jotain vaikuttaa?
Hetkiseksi oli joukko voitettu. Nyt se yhtä ahnaasti halusi ihmetyötä kuin äsken pilkkaa. Ei uskallettu hievahtaakaan. Kaikki huohottivat odotuksesta, mutta ei mitään tapahtunut. "Oi Jumala, Sinä hylkäät meidät, Sinä hylkäät meidät, oi Jumala!"
Kaunis pelastussotilas alkoi laulaa. Hän valitsi mitä lempeimmän sävelen, kaihon viehkeimmän lapsen: "Tuoll' on mun kultani, ain' yhä tuolla."