Kun he olivat saaneet toisen kuppinsa ja istuivat tyytyväisinä lepattavine kahvikuppineen ja teevadit leivoksia täyteen ahdettuina, otti emäntä puhevuoron. Hänen sanansa olivat hiukan juhlallisia, mutta hänen äänensä oli levollinen.
"Nuori on aina varomaton. Tytölle, joka menee naimisiin oikein ajattelematta, mitä kaikkea hän joutuu kokemaan, saattaa tulla suuria suruja. Kenellä oli vaikeammat olot kuin minulla?"
Sen he kaikki tiesivät. He olivat olleet hänen luonaan ja olivat ottaneet osaa hänen suruunsa.
"Nuori on ajattelematon. Hän on vaiti vain häpeän tähden sellaisesta, mitä hänen tulisi sanoa. Hän ei uskalla puhua ihmisten juorujen pelossa. Ja ken ei ole puhunut oikealla hetkellä, saa usein surra sitä koko elämänsä."
He uskoivat tämän kaiken olevan totta.
Hän oli kuullut Lahtisen puhuvan eilen kuten monta kertaa ennenkin. Nyt täytyi hänen virkkaa miehestä jotain heille. Hän kävi katkeraksi ja levottomaksi ajatellessaan, mitä kaikkea mies oli kärsinyt hänen tähtensä. Mutta sitten hän ajatteli, että Lahtisen, vanhana miehenä, kumminkin olisi pitänyt älytä olla ottamatta häntä, joka oli nuori, vaimokseen.
"En uskaltanut sanoa sitä nuorena ollessani, että armeliaisuudesta hän lähti luotani, sillä hän luuli minun tahtovan saada Erikssonin. Minulla on kirje todistukseksi."
Hän luki kirjeen heidän kuultensa. Kyynel kieri sävyisästi pitkin hänen poskeaan.
"Hän oli vain erehtynyt mustasukkaisuudessaan. Erikssonin ja minun välillä ei silloin vielä ollut mitään. Kului neljä vuotta, ennenkuin menimme naimisiin. Mutta minä tahdoin virkkaa tämän nyt, sillä Lahtinen on liian hyvä väärin ymmärrettäväksi. Hän ei karannut vaimonsa ja lapsensa luota kevytmielisyydestä, vaan hyvässä tarkoituksessa. Tahdon, että se tulee kaikkien tiedoksi. Kapteeni Andersson kenties ottaa lukeakseen kirjeen armeijassa. Tahdon, että Lahtisen kärsimä vääryys tulee sovitetuksi. Tiedän kyllä, että olen vaiennut liian kauan. Mutta ei tee mieli panna itseänsä alttiiksi juopporentun tähden. Nyt on toinen asia."
Naiset istuivat melkein kivettyneinä. Anna Erikssonin ääni värähteli hiukan, kun hän virkkoi hieman hymyillen: