Tätä miestä ei nuori Tord saanut kylliksensä katselluksi, yhtään niin komeaa ja muhkeata ei hän ollut koskaan ennen nähnyt. Berg Rese kuvastui hänen mielessään ylväänä kuin metsä, mahtavana kuin meren tyrsky. Tord palveli häntä isäntänään, kunnioitti jumalanaan. Olihan siis luonnollista, että hän kantoi metsästyskeihäät, toi kotiin metsänsaaliit, nouti veden ja viritti tulen. Berg Rese tosin huomasi hänen alttiutensa, mutta lausui tuskin koskaan ystävällistä sanaa. Hän halveksi Tordia, kun tämä oli varas.
Henkipatot eivät viettäneet metsärosvon elämää, vaan elivät kalastuksesta ja metsästyksestä. Ellei Berg Rese olisi surmannut pyhää miestä, olisivat talonpojat pian lakanneet häntä vainoomasta ja jättäneet hänet rauhaan tuntureille. Mutta nyt he pelkäsivät suurta yhteistä onnettomuutta, kun sellainen, joka oli saastuttanut kätensä Jumalan palvelijaan, vielä kulki rankaisematta.
Kun Tord metsänriistoineen laskeutui laaksoon, tarjosivat he hänelle suuria omaisuuksia ja armahduksen hänen omasta rikoksestaan, jos hän vain opastaisi heidät Berg Resen luolalle, että he voisivat siepata hänet hänen nukkuessaan. Mutta poika ei suostunut heidän viekoituksiinsa ja jos joku yrittikin hiipiä hänen jäljestään metsään, niin Tord eksytti hänet niin viekkaasti harhateille, että hän luopui vainotuumistaan.
Berg tiedusteli häneltä kerran, eivätkö talonpojat koettaneet houkutella häntä petokseen, ja kun hän kuuli, mitä he hänelle palkaksi tarjosivat, niin hän pilkallisesti virkkoi, että Tord oli hölmö, kun ei suostunut sellaiseen tarjoukseen.
Tord loi häneen katseen, jonka vertaa Berg Rese ei ollut ikänään nähnyt. Ei ollut kukaan kaunis nainen hänen nuoruudessaan, ei hänen vaimonsa eikä lapsensa katsoneet häneen sillä lailla. "Sinä olet herrani, minun itseoikeutettu valtiaani", se katse sanoi. "Tiedä siis, että saat lyödä ja pilkata minua minkä haluat. Olen sittenkin uskollinen."
Berg Rese alkoi siitä päivin tarkata poikaa enemmän ja huomasi, että tämä oli rohkea toimessa, mutta ujo puheessa. Kuolemaa ei hän ensinkään pelännyt. Kun järvet juuri olivat jäätyneet tai kun suot keväisin olivat vaarallisimmillaan, muuramen ja tiheän niittyvillan peittäessä niiden hyllyviä hetteikköjä, silloin hän mieluimmin kulki juuri niiden yli. Hänellä näkyi olevan tarve antautua alttiiksi vaaroille ikäänkuin niillä korvatakseen meren kauhut ja myrskyt, joita vastaan hän ei saanut uhmailla. Yöllä hän pelkäsi metsässä ja keskipäivälläkin saattoivat pimeimmät viidakot tahi kumoonkaatuneen hongan juuret pelästyttää häntä. Mutta kun Berg Rese häneltä tästä kysyi, oli hän niin ujo, ettei edes rohjennut vastata.
Tord ei nukkunut tavallisella makuupaikalla, joka oli luolan perällä tulisijan vieressä ja joka oli tehty pehmeistä sammalista ja lämpimistä taljoista, vaan hän hiipi joka yö Bergin nukuttua oviaukon kohdalle ja makasi kalliolla. Berg huomasi sen ja vaikka hän kyllä ymmärsi syyn, kysyi hän, mitä Tord tällä tarkoitti. Tord ei sitä selittänyt. Päästäkseen kysymyksistä ei hän pariin yöhön maannut ovella, mutta sitten hän taas alkoi vartiavirkansa.
Eräänä yönä, kun lumi pyrysi puiden latvoissa ja ryöppysi sakeimpiinkin viidakkoihin, tunkeutui lumihiutaleita vainottujenkin luolaan. Tord, joka makasi juuri kallion suojaaman ovisolan suulla, heräsi aamulla hautautuneena sulavaan lumikinokseen. Muutaman päivän perästä hän sairastui. Rinta röhisi ja kun keuhkot laajenivat ottaaksensa ilmaa, tunsi hän särkevää kipua. Hän pysyttelihen pystyssä niin kauan kuin voimia riitti, mutta eräänä iltana kumartuessaan tulta laittamaan hän kaatui selälleen ja jäi siihen.
Berg Rese tuli hänen luokseen ja kehoitti häntä menemään vuoteellensa. Tord voihki tuskissaan eikä kyennyt nousemaan. Silloin Berg nosti hänet käsivarsilleen ja kantoi sinne. Mutta hänestä tuntui, kuin olisi koskettanut niljakkata käärmettä, hänen kielellään oli maku, kuin olisi syönyt saastaista hevosen lihaa, niin inhoittavaa oli hänestä koskea tähän kurjaan varkaaseen.
Hän levitti sentään oman suuren karhunnahkansa Tordin peitoksi ja antoi hänelle vettä. Enempää hän ei voinut tehdä. Tauti ei ollutkaan vaarallista. Tord parani pian. Mutta sen kautta että Bergin täytyi tehdä hänen askareensa ja olla hänen palvelijanansa olivat heidän välinsä tulleet läheisemmiksi. Tord rohkeni puhua hänelle, kun hän iltapuhteella istui ja vuoli nuolenvarsia luolassa.