Hän viipyi ruumiin ääressä, puheli sille, itki ja rukoili kuollutta heräämään. Talonpojat kyhäsivät muutamista keihäistä jonkinlaisen paarin. He tahtoivat kantaa suurtilallisen ruumiin hänen talollensa. He kunnioittivat kuollutta ja puhuivat hiljaa hänen läheisyydessään. Kun he nostivat hänet paareille, niin Tord nousi, ravisti hiukset kasvoiltaan ja puhui äänellä, joka vavahteli nyyhkytyksistä:
"Sanokaa sitten Unnille, joka teki Berg Resestä murhaajan, että Tord kalastaja, jonka isä on laivahylkyjen ryöstäjä ja äiti noita, tappoi hänet, koska Berg oli opettanut hänelle, että tämä maa on vanhurskaudelle perustettu."
JUMALAN RAUHA.
Oli kerran vanha talonpoikaistalo, ja oli joulu-aatto. Pilvet riippuivat raskaina kuin suuren lumipyryn edellä ja oli kipakka pohjoistuuli. Oli paraillaan se aika iltapäivällä, kun väki kiireellä lopetteli töitään joutuakseen saunaan kylpemään. Sitä lämmittää poruutettiin niin, että lieska leimusi taivaalle savupiipusta ja kipunasuihkut ja nokihiutaleet tuulen kantamina putoilivat ulkohuonerakennusten lumipeitteisille katoille.
Samalla kuin liekit hulmusivat saunan piipusta, kohoten tulipatsaana kattojen tasalle, alkoivat kaikki ihmiset tuntea, että nyt oli joulu tullut. Palvelustyttö joka kuukotti etehisessä ja pesi lattiaa, alkoi hyräillä, vaikkakin vesi karahti jäähän punkassa hänen kupeellaan. Rengit, jotka seisoivat liiterissä jouluhalkoja hakkaamassa, alkoivat pilkkoa puita kaksi kerrallaan ja heilauttelivat kirveitään niin lystisti, kuin työ olisi vain ollut leikin tekoa.
Aitasta asteli vanha nainen vierreleipäkasa käsivarrellaan. Hän käveli hitaasti pihan poikki muhkeaan, punaiseksi maalattuun asuinrakennukseen, nousi varovaisesti etehiseen ja laski leivät seinäpenkille. Sitten hän levitti liinan pöydälle ja asetteli leivät kokoon, suuren ja pienen aina päällekkäin. Hän oli harvinaisen ruma vanha ihminen, hänellä oli punertava tukka, lupattavat silmäluomet ja omituisen kireä piirre suun ja leuan seutuvilla, ikäänkuin kaulajänteet olisivat olleet liian lyhyet. Mutta nyt joulunaattona oli hänen olennossaan sellainen rauha ja ilo, että tuskinpa huomasi hänen rumuuttaan.
Vaan yksi talonväestä ei ollut iloinen ja se oli tyttö, joka sitoi vastoja joulusaunaa varten. Hän istui lieden luona ja hänen edessään lattialla oli koko sylyys hienoja koivun virpiä, mutta häneltä puuttui kestäviä pantavitsoja. Isossa pirtissä oli suuri ja matala, pikkuruutuinen ikkuna, ja sen läpi loimotti valo saunasta sisälle, liehui lattialla ja kultasi koivunvarvut. Mutta tyttö kävi yhä onnettomammaksi, kuta korkeammalle tuli leiskui. Hän tiesi että vastat hajosivat niinpian kuin niihin tartutaan ja että hän saa siitä kärsiä häpeätä ainakin siksi, kunnes uudet joulutulet tuosta savutorvesta roihuavat.
Siinä kun hän istui ja tunsi itsensä onnettomaksi, tuli tupaan se, jota hän pelkäsi kaikista enimmän. Se oli itse isäntä, Ingmar Ingmarinpoika. Hän varmaan oli ollut saunassa katsomassa, että kiuas tulisi kyllin kuumaksi, ja nyt tahtoi tarkastaa millaisia vastat tulivat. Ingmar Ingmarinpoika oli vanha ja piti siitä mikä oli vanhanaikuista. Ja juuri sentähden, että kansa alkoi hyljätä saunassa kylpemisen ja koivuvastojen käyttämisen, siksi juuri hän piti tarkasti vaaria siitä, että hänen talossaan se kumminkin tehtäisiin ja tehtäisiin kunnollisesti.
Ingmar Ingmarinpoika käytti vanhaa lammasnahkaturkkia, hänellä oli nahkahousut ja lapikassaappaat. Hän oli likainen ja parroittunut ja tuli sisälle niin sävyisänä ja hiljaisena, että yhtä hyvin olisi voinut luulla häntä kerjäläiseksi. Hänellä oli jotenkin samat kasvonjuonteet, ja oli yhtä ruma kuin vaimonsakin, sillä he olivat sukua keskenään, ja tyttö oli jo ammoisista ajoista oppinut tuntemaan pyhää kunnioitusta jokaista sen näköistä kohtaan. Sillä olihan jotain erinomaista kuulua Ingmarinpoikien vanhaan sukuun; joka aina oli ollut seudun arvokkain, mutta korkeinta mitä ihminen voi saavuttaa, oli olla itse Ingmar Ingmarinpoika, koko pitäjän rikkain, viisain ja mahtavin mies.
Ingmar Ingmarinpoika tuli tytön luo, kumartui ottamaan yhden valmiista vastoista ja huiskautti sitä ilmassa. Samassa jo varvut kirposivat hajalleen. Yksi osui joulupöydälle ja toinen uudinsänkyyn.