Mutta saattoihan sen käsittää, ettei ollut niinkään helppoa sen, joka säännöllisesti joka aamupäivä läksi laiturille ja tapasi siellä kaikki ne, jotka odottivat laivaa, ja jota kaikki nimittivät keisariksi, saattoihan käsittää, ettei ollut niinkään helppo sen luopua arvostaan astuessaan oman kodin kynnyksen yli. Kummako se, vaikka puiden- ja vedenkanto olisikin tuntunut hiukan kovalta, varsinkin kun usein sai osakseen sellaisia sanoja, joiden johdosta olisi voinut luulla hänen menneen alaspäin eikä kohonneen korkeammalle.
Jos Katrina olisi tyytynyt vain tähän, niin olisi elämä sittenkin ollut mukiinmenevää, mutta hän valitti usein sitäkin, ettei Janne enää tahtonut mennä päivätöihin niinkuin ennen. Mutta niin pian kun hän alkoi tästä puhua, ei Janne ollut kuulevinaankaan. Tiesihän hän, että Portugallian keisarinna lähettäisi hänelle niin paljon rahaa, ettei hänen ikänä enää tarvitsisi pukea työvaatteita ylleen. Olisihan ollut suorastaan väärin häntä kohtaan, jos Janne olisi tässä asiassa tehnyt Katrinan mieliksi.
Eräänä iltapuolena elokuun lopulla, Jannen istuessa kivellä mökin edustalla ja poltellessa piipunnysäänsä hän näki vilahdukselta vaaleita pukuja ja kuuli nuorekkaita ääniä metsästä.
Katrina oli lähtenyt koivuhakaan hakemaan vastaksia, mutta ennen menoaan hän oli sanonut Jannelle, että tästä lähin hänen kai piti lähteä Fallaan ojaa kaivamaan, jotta Janne voisi istua kotona ja keittää ruokaa ja paikata vaatteita, koska hän oli tullut liian hienoksi tehdäkseen enää taloon työtä.
Janne ei ollut vastannut hänelle mitään, mutta raskaalta nuo sanat olivat sittenkin tuntuneet, ja Janne oli oikein iloinen voidessaan nyt kääntää ajatuksensa muualle. Niin pian kuin suinkin hän kiiruhti sisään hakemaan keisarihattuaan ja keppiään ja ennätti parhaiksi veräjälle, kun nuoret tytöt aikoivat kulkea siitä ohi.
Heitä ei ollut sen vähempää kuin viisi kappaletta. Siinä olivat
Lövdalan kaikki kolme pikkuneitiä. Muut olivat kai heidän vieraitaan.
Janne avasi veräjän selkosen selälleen ja astui heitä vastaan. »Hyvää päivää, hyvät hovineitoset!» sanoi hän ja heilutti hattuaan niin voimakkaasti kädessään, että se miltei tapasi maata.
Tytöt pysähtyivät ja näyttivät hiukan ujoilta, mutta Janne sai heidät pian voittamaan hämminkinsä.
Siinä sitä sitten toivotettiin hyvää päivää keisarille, ja helppo oli huomata, miten he iloitsivat saadessaan tavata häntä.
Nämät pikkuneidit olivat aivan toisenlaisia kuin Katrina ja kaikki Askedalin asukkaat. He tahtoivat kernaasti kuulla jotain keisarinnasta, ja he tiedustelivat heti paikalla, mitä hänelle kuului ja saapuisiko hän pian kotiin.