Ehkäpä he arvelivat myöskin, että sekä ruuan että kaiken muun puolesta koituisi paljon vaikeuksia, jos hän saapuisi hautajaisiin. Björn Hindrikssonin läheisimmät sukulaiset tahtoivat tietenkin ajaa eellimmäisinä saatossa, mutta oikeudenmukaisesti siinä olisikin pitänyt valmistaa tilaa hänelle, joka oli keisari.
Eiväthän he voineet tietää sitä, ettei Janne koskaan pannut huomiota mihinkään sellaiseen, mikä toisten mielestä oli tärkeätä. Olihan hän sittenkin se mikä hän oli. Hänen mieleensä ei koskaan edes juolahtanut, että hän olisi tahtonut asettua niiden paikalle, jotka kesteissä kernaasti istuivat ensimäisinä.
Välttääkseen kaikkea ikävyyttä hän ei siis mennyt hautajaistaloon aamupäivällä, ennen ruumissaaton liikkeelle lähtöä, vaan astui suoraan hautuumaalle. Ja vasta sitten, kun kellot alkoivat soida ja pitkä saattojoukko järjestyi mäntymäellä, astui hän esiin ja yhtyi muitten sukulaisten pariin.
Saattajat näyttivät hiukan hämmästyneiltä, kun hän liittyi heidän joukkoonsa, mutta hän oli jo niin tottunut siihen, että ihmiset ihmettelivät hänen alentuvaisuuttaan, ettei hän pannut siihen sen suurempaa huomiota. Varmaankin he olisivat tahtoneet asettaa hänet kaikkein ensimäiseen riviin, mutta siihen ei ollut enää aikaa, sillä saattojoukko oli jo lähtenyt liikkeelle hautausmaata kohti.
Kun ruumis oli siunattu ja Janne seurasi hautajaisvieraiden mukana kirkkoon ja asettui samaan penkkiin heidän kanssaan, näyttivät muut taaskin hiukan noloilta. Mutta he eivät ennättäneet sanoa mitään sen johdosta, että hän heidän tähtensä oli siirtynyt alas hienosta paikastaan lehteriltä. Ei ollut aikaa minkäänlaisiin selityksiin, sillä alkuvirttä alettiin juuri laulaa.
Jumalanpalveluksen jälkeen, kun kaikki ajopelit, jotka kuuluivat hautajaissaattoon, ajoivat esille mäntymäelle, kävi Janne istumaan suuriin laverivaunuihin, joilla ruumis oli tuotu kirkolle. Vaunujen oli määrä palata tyhjinä kotiin, sen Janne tiesi, siinä hän ei siis vienyt kenenkään paikkaa. Björn Hindrikssonin vävypoika ja tytär kulkivat pari kertaa hänen ohitseen ja katselivat häneen. Ehkäpä he olivat huolissaan siitä, etteivät he voineet tarjota hänelle tilaa eellimäisissä ajopeleissä, mutta eihän hän tahtonut, että kukaan hänen tähtensä siirtyisi paikaltansa. Olihan hän sittenkin se, mikä hän oli.
Ajaessaan kirkolta hautajaistaloon ei Janne voinut olla ajattelematta sitä kertaa, jolloin hän yhdessä pikku Klara Gullan kanssa oli käynyt rikkaita sukulaisiaan tervehtimässä. Niin, kaikki oli nyt aivan toisin. Kuka tässä nyt oli arvossapidetty ja mahtava? Kuka tässä kunnioitti toisia läsnäolollaan?
Sen mukaan kuin vieraat saapuivat hautajaistaloon, saatettiin heidät suureen arkihuoneeseen, jossa he riisuivat päällysvaatteet yltään. Sitten naapurin väki, jota oli pyydetty hoitamaan isännyyttä, saapui paikalle, ja he kutsuivat arvokkaimmat vieraat yläkertaan, jonne päivällispöytä oli katettu.
Olipa se aika edesvastuullinen toimi, kun vieraista arvokkaimmat olivat valittavat yläkertaan, sillä näin suurissa hautajaisissa eivät kaikki voineet mahtua samalla kertaa syömään, vaan oli pakko järjestää useampia pöytäkuntia. Mutta monet olisivat pitäneet kovin suurena loukkauksena, jollei heitä olisi päästetty ensimäiseen pöytäkuntaan, eivätkä he koskaan olisi voineet antaa sellaista anteeksi.
Mitä nyt erittäinkin Janneen tuli, joka oli keisariksi korotettu, niin olihan hän monessa suhteessa hyvinkin myöntyväinen, mutta täytyipä hänen sittenkin pitää siitä kiinni, että hän pääsisi mukaan ensimäiseen pöytäkuntaan. Muutenhan ihmiset voisivat luulla, ettei hän tiennyt, että hänellä oli oikeus kulkea kaikkien muiden edellä.