Mutta kesken tätä tukalaa tunnetta hän kuuli Linnart Björnssonin äkkiä huudahtavan.
»Tuossahan se mies seisookin, joka viime sunnuntaina tuli ilmoittamaan minulle isän sairaudesta!» sanoi hän. — »Mitä sinä sanot?» kysyi hänen äitinsä. »Oletko siitä aivan varma?»
»Olen kyllä, kukaan muu se ei voi olla. Näin hänet jo varhemmin tänään, mutta en tuntenut häntä, hän kun oli niin lystikkäästi puettu. Mutta nyt näen, että hän se on.»
»Niin, jos hän se todellakin oli, niin ei hänen tarvitse sen kauemmin seisoa kuin kerjäläinen oven suussa», sanoi vanha emäntä, »vaan meidän pitää tehdä hänelle tilaa tänne pöydän ääreen. Hänelle me olemme suuressa kiitoksen velassa, sillä hän se nosti kuoleman taakan vanhan Björnin hartioilta, ja minulle hän antoi ainoan lohdutuksen, mikä saattoi keventää suurta suruani, kadottaessani sellaisen miehen.»
Ja tilaa siinä tehtiin, vaikka ennestäänkin näytti olevan ahtaanpuoleista. Janne sai istua hevosenkengän sisässä, vastapäätä pappia. Sen parempaa paikkaa hänellä ei olisi voinut olla.
Aluksi hän oli hiukan ymmällä, sillä hänen oli mahdoton käsittää, miksi he pitivät niin suurta melua siitä, että hän oli juossut parin peninkulman matkan metsän halki Linnart Björnssonille sanaa viemään. Mutta sitten hän ymmärsi asian oikean laidan. Keisaria he tietenkin sittenkin tahtoivat kunnioittaa. Ehkäpä he tekivät sen tällä tavalla, jotta ei kukaan tuntisi olevansa syrjäytetty.
Muuta selitystä oli mahdoton keksiä. Sillä kiltti ja hyvänsävyinen ja auttavainen, sitähän Janne oli kaiken ikänsä ollut, mutta eihän häntä koskaan sen vuoksi oltu kunnioitettu eikä kestitetty.
KUOLEVA SYDÄN.
Kun insinööri Boraeus, Borgin kartanon isäntä, joka päivä käväisi laivasillalla, ei hän tietenkään voinut olla kiinnittämättä huomiota siihen ihmisjoukkoon, joka alituisesti pyöri Skrolyckan pikku ukon ympärillä. Ukon ei tarvinnut enää istua yksin ja haihduttaa ikäväänsä hiljaisilla unelmilla, niinkuin hänen oli ollut pakko tehdä edellisenä kesänä. Sen sijaan kaikki ne, jotka odottivat laivaa, tulivat nyt hänen luokseen saadakseen kuulla kerrottavan keisarinnan kotiintulosta, varsinkin hänen maihinnousustaan täällä Borgin kartanon laiturilla. Joka kerta insinööri Boraeuksen kulkiessa ohitse hän kuuli puhuttavan kultatähdestä, joka kimaltelisi keisarinnan päässä, ja kultakukkasista, jotka puhkeaisivat kaikkiin puihin ja pensaisiin niin pian kun hän laskisi jalkansa rannalle.
Lokakuun loppupuolella, noin kolme kuukautta sen jälkeen kun Skrolyckan Janne juuri tällä Borgin kartanon laiturilla ilmoitti suuren uutisen Klara Gullan korotuksesta, näki insinööri eräänä aamupäivänä tavattoman suuren ihmisjoukon hänen ympärillään. Insinööri oli aikonut vain päätään nyökäten astua ohitse, niinkuin hänellä oli tapana tehdä, mutta hän muuttikin mielensä ja pysähtyi ottaakseen selkoa siitä, mitä täällä oli tekeillä.