Hän katsoi vielä kerran tutkivasti Skrolyckan Janneen. Janne näytti armollisesti valittavan asiaa, mutta pysyi yhtä jyrkästi kiellossansa.
Tuossa hienossa Portugallian maassa oli varmaan vain prinssejä ja kenraaleja, vain koreapukuisia ihmisiä. Miltä Hullu-Ingeborg olisi näyttänyt siellä pumpuliliinassaan ja kotikutoisessa nutussaan. Mutta, hyvä Jumala! Insinöörin mielestä todellakin —
Näytti siltä kuin hän olisi tahtonut itse läksyttää Jannea, mutta sitten hän kohauttikin vain olkapäitään. Eihän hän ollut oikea mies sitä tekemään, hän olisi vain pahentanut asiaa.
Hän poistui ääneti ihmisjoukosta ja astui alas laiturille juuri kun laiva pilkisti esiin lähimmän niemen takaa.
VIRALTAPANO.
Jo paljoa aikaisemmin kuin Lars Gunnarsson oli joutunut naimisiin Fallan Annan kanssa, oli hän kerran sattumalta ollut huutokaupassa läsnä.
Huutokauppaa pidettiin erään köyhän miehen talossa ja varmaankaan heillä ei ollut mitään hyvää tarjottavana asiakkaille, sillä kauppa kävi aivan surkean huonosti. Heillä oli ollut syytä toivoa parempaa tulosta, sillä Kisterudin Jöns oli huutajana, ja hän oli sellainen hauskaheikki, että ihmiset menivät useinkin huutokauppaan vain saadakseen kuulla hänen juttujaan. Mutta vaikka Jöns laski tavallisia sukkeluuksiaan, niin ei hän sittenkään tällä kertaa saanut vauhtia kaupantekoon. Lopulta hän ei keksinyt muuta keinoa kuin laskea syrjään vasaransa ja sanoa, että hänen äänensä oli niin sortunut, ettei hän jaksanut enää huutaa sen kauemmin.
»Valtiopäivämies saa panna jonkun muun huutamaan», sanoi hän Karl Karlssonille, joka oli huutokaupanpitäjänä. »Minä olen huutanut ääneni niin sorruksiin näiden kivinaamojen vuoksi, jotka seisovat tässä ympärilläni, että saan lähteä kotiin ja istua tuppisuuna viikkokausia, ennenkuin ääneni taas selvenee.»
Vakava asia tosiaankin, jos valtiopäivämies jäisi ilman huutajaa, kun suurin osa tavaroita oli vielä myömättä, ja siksi hän koetti yhä uudestaan kehottaa Kisterudin Jönsiä jatkamaan, mutta olihan aivan luonnollista, ettei hän voinut antaa myöten. Hän ei tahtonut huonoilla huutokaupoilla pilata hyvää mainettaan, ja äkkiä hänen äänensä sortui siinä määrin, ettei hän voinut edes kuiskaamalla puhua. Hän vain kähisi.
»Niin, ehkäpä joku muu osaisi huutaa sillä välin kun Jöns hiukan levähtää?» sanoi silloin valtiopäivämies.