Hän katseli juuri ympärilleen epäillen tokko hän voisi löytää auttajaa, kun Lars Gunnarsson samassa astui hänen luokseen ja sanoi olevansa halukas koettamaan. Lars näytti siihen aikaan niin nuorelta, että Karl Karlsson vain nauroi hänelle ja sanoi, ettei hänellä ollut apua ripillekäymättömistä pojista. Mutta Lars Gunnarsson vastasi palvelleensa jo sotamiehenäkin ja pyysi niin kiihkeästi saada heiluttaa vasaraa, että valtiopäivämies suostui vihdoin. »No, annetaan sinun vähän aikaa yrittää», sanoi hän. »Huonommin ei juuri voi käydä kuin tähänkään asti.»
Lars nousi Kisterudin Jönsin paikalle, otti vanhan voipytyn käteensä tarjotakseen sitä kaupaksi, mutta malttoikin mielensä ja sen sijaan alkoi sitä tarkastaa. Hän käänsi sen ylös-alaisin, naputti sekä pohjaa että sivuja, näytti ihmettelevän, kun ei keksinyt siinä ainoatakaan vikaa, ja tarjosi sitä sitten kaupaksi surkealla äänellä, ikäänkuin hän olisi ollut kovin pahoillaan, kun oli pakko myödä tällainen kalleus.
Omasta puolestaan hän toivoi, ettei kukaan siitä tarjoaisi mitään. Hän arveli edullisimmaksi omistajalle, ettei kukaan ymmärtäisi sen arvoa, sillä silloin tämä saisi pitää sen omanaan.
Kun nyt toinen toisensa jälkeen teki tarjouksiaan, saattoi selvästi huomata, miten pahoillaan Lars siitä oli. Kävihän se vielä laatuun niin kauan kuin tarjoukset olivat niin alhaisia, ettei hänen tarvinnut ottaa niitä varteen, mutta kun ne nousivat nousemistaan, vääntyivät hänen kasvonsa surusta. Suuri oli uhraus hänen puoleltaan, kun hän vihdoin iski vasaransa pöytään, ja vanha hapan voipytty oli myöty.
Sen jälkeen seurasi ämpärien, korvojen ja sammioiden vuoro. Lars Gunnarsson oli jokseenkin myöntyväinen, kun vanhemmista astioista oli kysymys, ja möi ne osoittamatta suurempaa surua. Mutta uudempia hän töin tuskin tahtoi tarjota kaupaksi. »Ne ovat liian hyviä», sanoi hän omistajalle. »Ne ovat niin vähän käytettyjä, että voisitte myödä ne uusina markkinoilla.»
Ostajat eivät ymmärtäneet itsekään mistä se johtui, mutta he alkoivat kohottaa hintoja yhä enemmän. Lars Gunnarsson näytti niin huolestuneelta joka kerta, kun uusi tarjous tehtiin, etteivät he ainakaan hänen mielikseen huutaneet. Mutta jollakin tavalla heille oli selvinnyt, että nuo tavarat, joita he huusivat, todellakin olivat arvokkaita. He tulivat ajatelleeksi, että moni tavara oli heille tuiki tarpeellinen kotona. Nyt oli oikea tilaisuus kaupan tekoon, nyt he eivät ostaneet vain huvin vuoksi, niinkuin Kisterudin Jönsin ollessa huutajana.
Tuon mestarikokeen jälkeen Lars Gunnarssonia käytettiin alituisesti huutajana. Yhtä hauskaa huutokaupoissa ei enää ollut sen jälkeen kun hän oli ruvennut heiluttamaan vasaraa, mutta ei kukaan voinut niin hyvin herättää ihmisissä halua omistaa kaikenlaista vanhaa roskaa eikä kukaan osannut yllyttää ukkoja kilpaa huutamaan sellaisia tavaroita, joita he eivät vähääkään tarvinneet, ainoastaan saadakseen näyttää mihin heidän varansa riittivät.
Lars Gunnarssonilla olikin tapana myödä kaikki puhtaaksi niissä huutokaupoissa, joissa hän oli toimihenkilönä. Yhden ainoan kerran hänen oli käydä huonosti, nimittäin Storstugan Sven Österbergin pesän huutokaupassa Bergvikissä. Siinä oli erinomaista tavaraa kaupan, paljon väkeäkin oli saapunut paikalle, ja vaikka olikin jo myöhäinen syksy, niin oli ilma siksi kaunis, että huutokauppaa voitiin pitää taivasalla, mutta kaupanteko ei sittenkään tahtonut luonnistua. Lars ei voinut saada väkeä innostumaan eikä kohottamaan tarjouksia. Näyttipä siltä kuin hänen ei kävisi sen paremmin kuin Kisterudin Jönsin sinä päivänä, jolloin Lars oli saanut ottaa haltuunsa vasaran hänen asemestaan.
Mutta Lars Gunnarssonin ei tehnyt mieli jättää virkaansa toiselle, vaan sen sijaan hän koetti ottaa selkoa siitä, minkä vuoksi ihmiset olivat niin hajamielisiä, etteivät halunneet tehdä kauppaa. Eikä kestänytkään kauan, ennenkuin hän pääsi syyn perille.
Lars oli asettunut seisomaan pöydälle, jotta kaikki voisivat nähdä mitä hänellä oli tarjona, ja siitä paikaltaan hänen ei ollut vaikea huomata, että vastikään valtaistuimelleen noussut keisari, joka asui pienessä mökissään Fallan naapurina ja kaiken ikänsä oli käynyt siellä päivätöissä, kierteli väkijoukossa. Lars näki hänen armollisesti hymyillen tervehtivän oikealle ja vasemmalle ja näyttävän kaikille komeaa keppiään ja tähtiään. Suuri liuta lapsia ja nuorta väkeä seurasi hänen kintereillään minne ikänä hän meni, eivätkä vanhemmatkaan ihmiset pitäneet itseään liika hyvinä vaihtaakseen pari sanaa hänen kanssaan. Kummako se, vaikka huutokauppa kävikin huonosti, kun sellainen suurmies oli läsnä, joka veti kaikkien huomion puoleensa.