Poika antoi hänelle myöten siinä, että Lars ehkei ollut aivan syytön.
Ja jos hän oli ruvennut juomaan, niin oli sekin huono merkki.
»Niin, minä olen utelias näkemään, miten hän suoriutuu tästä päivästä», sanoi ukko.
Kala nyki samassa pojan onkea, niin ettei hänen tarvinnut vastata. Eihän koko tässä jutussa ollut mitään, joka olisi muistuttanut heidän välisiä suhteitaan, mutta hän ei voinut sittenkään olla huomaamatta, että ukko tarkoitti jotain erityistä sanoillaan.
»Toivottavasti hän lähtee tänään papin puheille», sanoi ukko. »Sillä anteeksiantoa on olemassa, kun vain hän sitä haluaa.»
Kun ukko oli lausunut nämät sanat, oli hän hyvän aikaa vaiti. Pojalla oli niin kiire asettaa uutta matoa koukkuun, ettei hän ajatellutkaan sanoa mitään. Eikä hänen tarvinnutkaan siihen mitään vastata. Mutta sitten nousi ukon rinnasta niin syvä huokaus, että pojan täytyi vilkaista häneen.
»Ettekö te näe, että kala nykii?» sanoi poika. »Luulenpa, että annatte ahvenen viedä onkenne mukanaan.»
Ukko hätkähti. Hän irroitti kalan koukusta, mutta hän käyttäytyi niin kömpelösti, että se pulskahti takaisin järveen.
»Ei minulta kalastus tänään luonnistu, niin kernaasti kuin tahtoisinkin», sanoi ukko.
Niin, aivan varmaan hän tahtoi saada pojan jotain sanomaan ja tunnustamaan. Mutta ei suinkaan ukko voinut vaatia, että hän vertaisi itseään mieheen, jota epäiltiin appensa murhasta.
Ukko ei pannut uutta matoa koukkuun. Hän seisoi kivellä kädet ristissä ja tuijotti sammunein silmin ulapalle.