»Suuria koettelemuksia he ovat saaneet kestää», jatkoi Ol'Bengtsa. »Suuret omaisuudet ovat heidän käsistään menneet. He olisivat nyt voineet olla säätyläisiä, jos vain olisin hoitanut hyvin asioitani. Mutta he eivät ole koskaan moittineet minua. Ja joka kesä he tulevat minua tervehtimään osoittaakseen, etteivät he kanna vihaa minulle.»
Ukon kasvot olivat jälleen aivan ilmeettömät ja hänen äänensäkin hiljainen. Poika ei tiennyt, tahtoiko hän johtaa keskustelua johonkin erityiseen asiaan, vai puhuiko hän vain jotakin sanoaksensa.
»Toista on Liisan laita tässä», sanoi ukko osoittaen miniäänsä, jonka luona hän asui. »Hän toruu minua joka päivä sen johdosta, että olen hukannut rahani.»
Miniä ei näyttänyt vähääkään vaivaantuneelta, vaan vastasi ukolle hyväntahtoisesti nauraen: »Ja te torutte minua, kun minä en ehdi paikata kaikkia reikiä poikien vaatteissa.»
»Niin, se on totta», myönsi ukko. »Kas, me emme ujostele toisiamme, vaan me puhumme suumme puhtaaksi. Me voimme puhua mistä hyvänsä, ja kaikki mikä on minun, on myöskin Liisan, ja kaikki mitä Liisa omistaa, on myös minun. Niinpä minä alan uskoa, että hän onkin minun oikea lapseni.»
Poika tuli jälleen hämilleen ja tuskalliselle mielelle. Ukko tahtoi saada jotain esille pakoitetuksi. Hän odotti jotain vastausta. Mutta eihän hän voinut vaatia, että se tapahtuisi nyt tässä, vieraiden ihmisten keskellä.
Poika tunsi suurta helpotusta, kun Ol’Bengtsa katsoi eteensä ja huomasi, että Lars Gunnarsson ja hänen vaimonsa seisoivat veräjällä taloon tulossa.
Mutta ei yksin poika iloinnut heidän tulostaan, vaan kaikki muutkin.
Tuntuipa siltä, kuin kaikki synkät epäilykset äkkiä olisivat kadonneet.
Lars ja hänen vaimonsa pyysivät moneen kertaan anteeksi, että he tulivat näin myöhään, mutta Larsilla oli ollut niin kova päänsärky, etteivät he luulleet voivansa lainkaan tulla. Nyt se oli sentään hiukan hellittänyt, ja siksi hän oli päättänyt yrittää tulla kesteihin. Ehkäpä hän voisi unohtaa kipunsa ihmisten parissa.
Larsin silmät olivat hiukan kuopallaan, ja tukka oli harvennut ohimoilta, mutta muuten hän oli yhtä iloinen ja pirteä kuin edellisenäkin vuonna. Tuskin hän oli saanut pari suupalasta, kun Ol'Bengtsan poika ja hän alkoivat keskustella metsäkaupoista, suurista voitoista ja rahalainoista.