Pientilalliset ihmettelivät suuria summia, eivätkä uskaltaneet sanoa mitään. Vain vanha Ol'Bengtsa sekaantui puheeseen.
»Kun te nyt puhutte rahoista», sanoi hän, »niin juolahti mieleeni, tokko sinä, Nils, muistat sitä 17,000 riksin velkakirjaa, jonka minä sain Duvnäsin vanhalta patruunalta. Muistat kai, että se oli joutunut hukkaan ja etten pahimmassa hädässä ollessani voinut sitä löytää. Minä kirjoitin joka tapauksessa patruunalle ja veloin häntä, mutta minulle vastattiin, että hän oli kuolemaisillaan. Ja sitten, kun hän oli kuollut, eivät pesänselvittäjät löytäneet saatavaani kirjoista. Minulle ilmoitettiin, etteivät he voineet sitä minulle maksaa, koska velkakirja ei ollut tallella. Me etsimme sitä, sekä minä itse että poikani, mutta me emme löytäneet sitä mistään.»
»Ette suinkaan te tarkoita, että olisitte nyt sen löytänyt?» huudahti poika.
»Se on hyvin kummallinen juttu», jatkoi ukko. »Skrolyckan Janne tuli eräänä aamuna minun luokseni ja vakuutti tietävänsä, että tuo velkakirja oli minun vaatearkkuni salalaatikossa. Hän oli nähnyt unissaan minun ottavan sen sieltä esiin.»
»Mutta ettekö te ollut etsinyt sitä sieltä?»
»Niin, minä olin etsinyt sitä vasemmanpuolisesta salalaatikosta. Mutta Janne sanoi, että se olikin oikealla puolella. Ja kun minä nyt aloin tarkastaa, niin löytyi siltä puolelta myöskin salalaatikko, vaikken koskaan ennen ollut sitä nähnyt. Ja siellä velkakirja oli.»
Poika laski hetkeksi kädestään veitsen ja kahvelin, mutta otti ne jälleen pöydältä. Ukon ääni kuului varoittavalta. Ehkäpä koko juttu oli valetta.
»Se oli kai vanhentunut?» sanoi hän.
»Niin», sanoi ukko, »sitähän se oikeastaan olisi ollut, jos velallinen olisi ollut joku toinen. Mutta minä sousin Duvnäsin nuoren patruunan luo, ja hän myönsi heti paikalla, että se oli oikea. 'Se on päivän selvää, että minä suoritan isän velan teille, Ol'Bengtsa', sanoi hän, 'mutta te annatte minulle kai parin viikon lykkäystä. Se on suuri summa kerrallaan maksettavaksi'.»
»Se oli kunnon miehen puhetta», sanoi poika ja laski kätensä raskaasti pöydälle. Ilo alkoi saada vahan hänessä, kaikesta epäluulosta huolimatta. Kas, kun ukko oli kaiken päivää hautonut mielessään jotain niin erinomaista voimatta tuoda sitä ilmi!