Täytyihän heidän itsekseen hiukan hymyilläkin koko asialle, kun he tulivat ajatelleeksi, että tämä olisi Portugallian keisarille ollutkin hyvin mieleen. Kahta surusauvaa, sillä toinen oli seurannut Askedalista mukana, kannettiin hänen ja Katrinan arkun edellä ja melkein koko pitäjä seurasi mukana saattojoukossa. Sen paremmin ei olisi voinut käydä, vaikka hän itse olisi saanut olla mukana järjestämässä.

Ja kukapa tietää, vaikka se olisi ollutkin hänen tointaan. Hän oli tullut niin kummalliseksi kuolemansa jälkeen, tuo vanha keisari. Hän oli varmaan jotain sillä tarkoittanut, että oli antanut tyttären niin kauan odottaa itseänsä, ja aivan varmasti oli joku tarkoitus siinäkin, että hän oli tullut syvyydestä esiin juuri parhaaseen aikaan.

Kun he kaikki olivat saapuneet leveän haudan partaalle ja arkut olivat lasketut maan poveen, alkoi lukkari laulaa: »Ma kuljen kohti kuolemaa – – –»

Lukkari Svartling oli tähän aikaan vanha mies. Hänen laulunsa toi Klara Gullan mieleen toisen vanhan miehen, jonka laulua hän ei ollut tahtonut kuunnella.

Tuo ajatus tuotti hänelle suurta tuskaa. Hän puristi kädet sydäntään vastaan ja sulki silmänsä, jotta ne eivät ilmaisisi, miten syvästi hän kärsi.

Hänen seisoessaan siinä silmät ummessa hän näki edessään isänsä kasvot, sellaisina kuin ne Klara Gullan nuorena ollessa olivat olleet ja jolloin isä ja tytär olivat niin hyviä ystäviä.

Hän näki ne sellaisina kuin ne olivat eräänä aamuna kovan lumituiskun jälkeen, jolloin tiet olivat ummessa ja isän oli täytynyt kantaa hänet kirkkoon.

Hän näki ne edessään sellaisina, kuin ne olivat sinä päivänä, jolloin Klara Gulla meni kirkolle punaisessa leningissään. Ei kukaan ollut näyttänyt niin onnelliselta ja hyvältä kuin Janne sillä kertaa. Sitten Jannen onni oli sammunut, eikä Klara Gullakaan ollut enää oikein tyytyväinen.

Klara Gulla koetti pysyttää silmiensä edessä nämä kasvot. Ne tekivät hänelle niin hyvää. Katsellessaan niitä nousi voimakas hellyyden aalto hänen rinnastansa.

Nuo kasvot tahtoivat hänelle vain hyvää. Niitä ei tarvinnut lainkaan pelätä.