Mutta Lars Gunnarsson oli pitänyt arvostaan kiinni aina siitä saakka kun hän taloon tuli. Yhtä vähän hän peruutti käskyjään kuin appiukkokaan.
»Mene heti sisään äitimuorin luo!» sanoi hän. »Etkö ymmärrä, että heidän täytyy laittaa vuode kuntoon, jotta meillä olisi minne laskea hänet, kun palaamme takaisin?»
Jannen täytyi siis mennä sisään Fallan emännän puheille, ja vaikka hän koettikin kiirehtiä, niin aikansa se sittenkin kysyi, kun oli kerrottava koko tapaus juurta jaksain.
Kun Janne palasi takaisin pihalle, kuuli hän Larsin meluavan ja kiroilevan tallissa. Lars ei kohdellut hyvin eläimiä. Hevoset potkivat, niin pian kun hän tuli lähellekin. Nytkään hän ei ollut kyennyt saamaan ainoatakaan hevosta ulos pilttuusta koko sinä aikana, jolloin Janne oli puhunut Fallan emännän kanssa.
Siitä ei koituisi mitään hyvää, jos Janne yrittäisi auttaa häntä, sen hän ennestään tiesi, siksipä hän läksi toista asiaa toimittamaan, renkipoikaa hakemaan. Omituista, ettei Lars ollut käskenyt häntä pikemmin antamaan sanaa Börjelle, joka oli riihessä puimassa, vaan lähetti hänet poikaa kutsumaan, joka raivasi nuorta metsää koivikossa hyvän matkan päässä talosta.
Heikko ääni kuusen alta kaikui Jannen korvissa hänen toimittaessaan näitä turhia asioita. Se ei kuulunut enää niin käskevältä, vaan se rukoili ja pyysi häntä pitämään kiirettä. »Kyllä tulen, kyllä tulen», kuiskasi Janne vastaan, mutta samalla hänet valtasi samallainen tunne kuin unissa, painajaisen painostaessa, jolloin ponnistaa kaikki voimansa päästäkseen eteenpäin, mutta ei sittenkään voi hievahtaa paikaltaan.
Nyt Lars oli saanut hevosen valjaihin, mutta sitten naisväki tuli sanomaan, että hänen pitäisi ottaa olkia ja peitteitä mukaan, ja sehän oli kylläkin hyvä, vaikka tuottihan sekin viivytystä, ennenkuin kaikki oli järjestyksessä.
Vihdoin he läksivät liikkeelle, Lars, Janne ja renkipoika, mutta he eivät päässeet metsänreunaa pitemmälle, ennenkuin Lars pysähdytti hevosen.
»Sitä joutuu aivan pyörälle päästään saadessaan tällaisia uutisia», sanoi hän. »Nyt vasta muistuu mieleeni, että Börje on riihellä.» »Niin», sanoi Janne. »Hän olisi ollut hyvä matkassa. Hän on kahta vertaa voimakkaampi kuin kukaan meistä.»
Silloin Lars käski renkipojan juosta hakemaan Börjeä, ja taaskin oli odotettava.