Kauan siinä saatiinkin tehdä työtä, ennenkuin lautoja ja seipäitä oli saatu suohon ja nuora kiedottu lehmän alle ylösvetämistä varten. Se oli vajonnut aivan selkää myöten ja vain pää oli liejun yläpuolella väen saapuessa paikalle.
Kun se vihdoin oli saatu kuivalle maalle ja kuljetettu Fallan kartanoon, pyysi emäntä sisään kahville kaikkia niitä, jotka olivat olleet lehmää auttamassa.
Ei kukaan ollut niin innokkaasti ottanut osaa pelastustyöhön kuin Skrolyckan Janne. Hänen ansiotaan oli kerrassaan, että lehmä oli saatu pelastetuksi. Ja ajatelkaahan, että tuo lehmä oli vähintään kahdensadan riksin arvoinen!
Olipa se erinomainen onnenpotkaus Jannelle, sillä ei kenenkään mieleen voinut juolahtaakaan, ettei uusi isäntäväki kiinnittäisi huomiota sellaiseen urotyöhön.
Kerran oli tapahtunut jotakin samankaltaista entisen isännän aikana. Silloin hevonen oli pahasti loukannut itseään aitaa vasten. Se, joka oli löytänyt hevosen ja huolehtinut sen kotiin saattamisesta, oli palkakseen saanut Fallan Erikiltä kymmenen riksiä, vieläpä vaikka hevonen oli niin pahasti vioittunut, että Erikin täytyi se ampua.
Mutta tämähän lehmä eli eikä ollut saanut mitään vammaa. Olihan päivän selvää, että Janne huomispäivänä saisi mennä lukkarin tai jonkun muun kirjoitustaitoisen miehen luo ja pyytää häntä kirjoittamaan Klara Gullalle ja kutsumaan hänet kotiin.
Kun Janne astui Fallan suureen tupaan, niin hän hiukan oikaisi selkäänsä. Vanha emäntä hääräili tuvassa kahvia tarjoten, eikä Janne lainkaan ihmetellyt, että hän ojensi hänelle kahvikupin ennenkuin itse Lars Gunnarssonkaan oli saanut osansa.
Kahvia juodessa kaikki kehuivat Jannen reippautta. Isäntäväki yksin ei sanonut sanaakaan. Uusi omistaja ei enempää kuin hänen vaimonsakaan avannut suutaan lausuakseen kiittävää sanaa.
Mutta kun Janne nyt niin varmaan tiesi, että huono aika oli voitettu ja onni tulossa hänen mökkiinsä, niin ei hänen ollut vaikea keksiä jotain lohdutuksekseen. Ehkäpä Lars oli vaiti vain siksi, että hänen sanansa sittemmin tekisivät sitä suuremman vaikutuksen.
Kovin kauan Lars kuitenkin vitkasteli, ennenkuin hän lausui julki kiitoksensa. Muutkin vaikenivat ja näyttivät hiukan noloilta.