Hetken kuluttua saapui Janne metsästä kantaen halkoja sylissään. Kun Nolin August huomasi hänen lähestyvän veräjää, vetäytyi hän syrjään, mutta niin pian kun Janne oli astunut pihalle, palasi poika entiselle paikalleen.
Hänen seisottuaan siinä hetken aikaa, avautui pienen mökin ikkuna, joka oli vain parin askeleen päässä hänestä. Hän näki Jannen istahtavan piippuaan polttamaan ikkunan ääreen ja Katrinan sukankutimineen hänen viereensä.
»Niin, Katrina hyvä», sanoi Janne, »näin illan suussa meidän on oikein hyvä olla. Yhtä ainoaa asiaa minä vain toivoisin.»
»Minä toivon paljon enemmän», sanoi Katrina, »ja vaikka kaikki toiveeni täyttyisivät, niin en sittenkään olisi tyytyväinen.»
»Minä toivoisin vaan, että nuotankutoja tai joku muu lukutaitoinen mies pistäytyisi meille», sanoi Janne, »ja lukisi Klara Gullan kirjeen ääneen.»
»Sitä kirjettähän on sinulle luettu niin monta kertaa siitä saakka kun sen sait, että varmaankin osaisit itse lukea sen ulkoa sanasta sanaan», vastasi Katrina.
»Voihan se olla», sanoi Janne, »mutta sittenkin sitä on niin hauska kuulla. Silloin tuntuu minusta aina, kuin pikku tyttö juttelisi minun kanssani ja minä näen hänen silmänsä koko ajan loistavan.»
»Niin, kyllä minä kernaasti kuulisin sen vielä kerran», sanoi Katrina ja katsoi ulos ikkunasta. »Mutta näin valoisana ja kauniina iltana ihmisten tiet kulkevat muuanne. Mitenkä joku eksyisi meidän mökillemme.»
»Paljoa paremmalta kuin vehnäleipä kahvin kanssa maistuisi minusta, jos tässä tupakoidessani saisin kuunnella Klara Gullan kirjettä», sanoi Janne. »Mutta varmaan olen väsyttänyt kaikki Askedalin asukkaat pyytämällä heitä lukemaan sitä kirjettä. En tiedä enää kenenkä puoleen kääntyä.»
Janne hätkähti hämmästyksestä. Tuskin hän oli saanut suustaan nuo sanat, niin ovi avautui ja Nolin August seisoi kynnyksellä.