Juna oli jo tullut, joten Torkild käveli odotellen aseman edustalla, kun Rose saapui sinne.
"Hyvää iltaa, olit oikein kiltti, kun suostuit lähtemään mukaani. Minä olen tyhmä keksimään lahjoja. Varsinkaan en käsitä, mitä minun on annettava rouva Liedille — olin ajatellut vyösolkea, luuletko sen sopivan?"
"Se sopisi varsin mainiosti", sanoi Rose.
"Ja sitten minun on kai lähetettävä kukkia?"
"Jompikumpi riittäisi, minun mielestäni. Minunkin olisi muuten ollut tilattava joku kukka Margot-tädille."
"Vai niin, sinä siis menet pastori Wegnerille huomenillalla?"
"Uh, niin." Rose huokasi. Se oli hänen isänsä veli, joka oli ollut pappina Trondhjemissa monta vuotta, mutta tullut tänä syksynä Kristianiaan. "Nyt minun täytyy antaa lahjat kaikille siellä. Ja siihen minulla ei tosiaankaan ole varoja enempää kuin haluakaan."
"No — ei suinkaan sinun tarvitse antaa heille muuta kuin jotakin turhanpäiväistä?"
"Sitäpä minä en tahdo. He ovat luonnollisesti kutsuneet minut tehdäkseen pienen hyväntyön Rose-raukalle. Mutta minä en tahdo istua siellä kuin jokin ruotivaivainen, jolle he ovat kilttejä. Ja minä olen ostanut Magdalle ja Evalle pitsinenäliinat, jotka maksoivat niin paljon, että olisin voinut saada sillä rahalla uudet kengät."
"Mutta Rose. Hyväähän he sillä ovat tarkoittaneet, poloiset."