Huvila oli kummulla, kolmelta taholta kuusimetsän ympäröimänä. Mutta rakennuksen edustalle oli laitettu puutarha, suuri puolipyöreä kukkapenkki ympäröi koko somerolla peitettyä verannan pengertä. Siinä ei ollut vielä mitään muuta kuin sanomalehtipaperisia tötteröitä, jotka Rose oli pannut pienten vastaistutettujen taimiensa suojaksi. Mutta kukkapenkin ja keltaisiksi paahtuneiden tötteröiden takana vietti vaaleanvihreä mäki pienine uusine hedelmäpuineen jokeen päin, joka juoksi kirkkaana ja hiljaisena talon ohi; juuri puutarhan alapuolella se oli laajentunut pieneksi järveksi, joka kimalteli päivänpaisteessa; vesi seisoi korkealla vihreän niityn rinnassa, ja pienet pajupensaat pilkistelivät vedestä.
Joen toisella puolen oli vain niittyä ja peltomaata sinne saakka, missä metsä piirsi tumman juovansa valoisan taivaan alle. — Torkild seisoi siristellen silmiään vasten aurinkoa. Hän tunsi oman onnensa suloisena, rauhallisena väsymyksenä, ja hän imi itseensä auringonlämpöä koko ruumiillaan; mäeltä henkäili kevääntuoksua, joku hyönteinen surisi, musta kovakuoriainen kiipesi kortta pitkin ruohikossa hänen jalkansa juuressa, ja kun se tipahti maahan ja jäi maata sätkyttelemään selälleen, kumartui hän ja auttoi sen jälleen kohdalleen.
Pienet pilvet taivaalla ja kukkivat kirsikkapuut hänen alapuolellaan viettävällä mäellä hohtivat yhtä hopeanvalkoisina. Ne olivat aivan pieniä, nuoria puita, koko kukkiva latvus ei ollut morsiuskukkavihkoa suurempi.
Verannalta kuului askelia. Rose tuli ulos, alushameessa ja heleässä kampausröijyssä, ja ripusti pari pyyhinliinaa kaiteelle.
"Etkö ole pukeutunut vielä?" huusi Torkild hänelle.
"Heti. Otan vain hameen ylleni." Rose seisahtui ovelle, kirkkaiden, punaruutuisten verhojen väliin. "Voithan tulla sisään ja alkaa syödä, jos sinun on nälkä. Minä tulen ihan tuokiossa."
"Lorua. Joudu ja tule tänne. Niin saat nähdä kaunista."
Hetkistä myöhemmin Rose tuli alas verannanportaita vaaleassa kesäpuvussa. Hän meni Torkildin luo ja pisti kätensä hänen kainaloonsa.
"No? Mitä sinä oikein tahdoit? Oliko se jotakin erikoista?"
"Ei." Torkild veti Rosen itseään vasten. "Se ei ollut — mitään — erikoista."