"Tiedätkö, että tätä olen toivonut itselleni monet vuodet — että minulla kerran olisi kokonainen maljallinen leikattuja hyasintteja —."
Torkild tuli pöydän luo:
"Niin — ne ovat kauniita. Keneltä olet ne saanut?"
"Rakas — eivätkö ne sitten ole sinulta?" kysyi Rose hämmästyneenä.
"Eivät. Nuo mimoosat ovat minulta", sanoi Torkild.
"Minä luulin —. Tuli kaksi laatikkoa yhdellä kertaa. Ne olivat samasta liikkeestä —."
"Ehkä siinä on tullut jokin erehdys", arveli Torkild. Rose meni eteiseen noutamaan laatikoita. Molemmissa oli hänen nimensä. Hän tutki niitä — silkkipaperien välissä oli toisessa laatikossa käyntikortti: Aksel Christiansen, diploomi-insinööri, Christiania.
"Ajattele, ne ovat Akselilta", sanoi Rose iloisesti yllättyneenä. "Kas, miten kaunista, että hän lähettää minulle kukkia!"
"Vai ovat ne Akselilta —." Torkild auttoi Rosea siirtämään kirjoja ja ompeluvehkeitä pois pöydältä, jotta tulisi tilaa kahvitarjottimelle.
"Minun mielestäni sinun pitäisi soittaa Akselille ja kutsua hänet tänne
jonkun kerran nyt jouluna", sanoi Rose kaataessaan kahvia kuppeihin.
"Hän on ollut meillä vain yhden ainoan kerran. Sinähän aioit kutsua
Lundin ja Helsingin jonakin päivänä — etkö voi kutsua häntä lisäksi?"