He tekivät kierroksen kaupungilla, Rose pitkässä kapassa ja järkevä kenkäpari jalassa, sillävälin kuin heidän huoneessaan katettiin. He kävelivät liki toisiaan painautuneina katuja pitkin, jotka olivat pelkkää kiehuvaa valon ja melun myllerrystä — korkealle heikosti kuumottavaa kevättaivasta vasten kirjoitti näkymätön voima punaisella ja valkoisella ja vihreällä tulella kaakaoiden ja savukkeiden ja polkupyörien ja viinimerkkien nimiä, ja pyyhki ne taas pois —.
Kun he palasivat huoneeseensa, oli siellä kaikki pimeää, lukuunottamatta hohtavan valkoista pöytää kukkineen ja hopeineen ja välkkyvine laseineen kahden punaverhoisen kynttilän alla. Sitten he söivät yksinäisen juhla-ateriansa ja joivat samppanjaa. Rose oli puettuna vaaleaan silkkileninkiinsä, jalassa vain ihonväriset silkkisukat, ja Torkild frakkipukuun ja valkoiseen, minkä hän tiesi pukevan itseään kaikkein parhaiten — ja oli hurmaavaa olla juhlapuvussa vain toisiaan varten —.
Sinä yönä tuli Rosesta hänen rakastajattarensa — hänen oma siunattu, ihana, armas rakastajattarensa —.
* * * * *
Ja ensi aika heidän omassa kodissaan oli ollut onnellinen. Rose oli ollut hänen omansa mielihalulla — ja Torkild oli kuvitellut, että nyt oli ihme tapahtunut ja hän omisti Rosen, koska tämä koko sielustaan tahtoi olla hänen —.
Toisinaan, oleksiessaan nyt yksin kotona, hän ajatteli, että se oli ehkä ollut pelkkää sairaalloista kuvittelua, kun hänestä oli tuntunut, että tuli päiviä, jolloin Rose oli ikäänkuin pitkien matkojen päässä hänestä. Lienee ollut mahdottomuus se, mitä hän vaati tahtoessaan tuntea aina ja ikuisesti, kaikissa ja kaikessa, arkipäiväisimmässäkin keskustelussa, intohimottomimmassakin sanassa ja katseessa, että he kaksi kuuluivat toisilleen. Hänellä oli tosin yllinkyllin muistoja heidän yhdyselämästään, joiden olisi pitänyt tehdä hänelle mahdottomaksi epäillä sitä, että Rose rakasti häntä. Eikä hän epäillytkään, ettei Rose ollut rakastanut. Mutta oli niin lukemattomia pieniä seikkoja, jotka jäätivät häneen pelon, että Rosen rakkaus kaikkoisi hänestä jälleen. Oli hänen tietoisuutensa siitä, että niin monet pienet satunnaisuudet olivat olleet johtamassa Rosea hänen syliinsä. Ja oli hänen oma epäluottamuksensa itseensä, joka oli syntynyt hänen vuosikausia ajaessaan takaa sitä, mikä aina jäi häneltä saavuttamatta Roseen nähden. Nyt hän ei uskaltanut luottaa siihen, että hän voisi pysyttää Rosen omanaan. — Ja silloin hän kai oli jo tuomittu menettämään hänet —.
Rose kirjoitti hänelle kahden viikon kuluttua, ettei hän jaksanut olla sanatoriossa kaikkien vieraiden ihmisten keskellä, jos ei Torkildilla olisi mitään sitä vastaan, niin hän matkustaisi eräälle karjatalolle Hovringeniin, jossa hän oli ollut ennen ja viihtynyt hyvin; siellä oli paljon vähemmän ihmisiä ja maksu oli vain puolet. Torkild vastasi, ettei Rosen pitänyt ajatella maksun suuruutta, mutta luonnollisesti hän sai koettaa toista paikkaa, jollei kerran viihtynyt siellä missä oli — kunhan hän vain lupaisi Torkildille olla varovainen, olla tekemättä liian pitkiä kävelyretkiä ja niin edespäin. Lopetettuaan kirjeensä rohkaistui hän vielä lisäämään joitakin sanoja siitä, kuinka hän kaipasi häntä.
Sitten muutti Rose Hovringeniin. — He kirjoittivat enimmäkseen verrattain lyhyitä ja kuivia kirjeitä toisilleen; ei edes Torkild kirjoittanut varsinaisia rakkauskirjeitä Roselle. Mutta sitä mukaa kuin aika kului, tapahtui yhä useammin, että kumpikin liitti joitakin pieniä helliä ja nopeita lauseita kirjeensä loppuun.
— Kun sitten Torkild elokuun lopulla tuli Hovringeniin noutamaan vaimoaan, tapasi hän hänet terveempänä kuin oli uskaltanut toivoakaan, ja Rose oli selvästi hyvin iloinen nähdessään hänet jälleen. Ja koska he olivat nuoria ihmisiä ja mies ja vaimo, ja kumpikin vielä soimasi enemmän itseään kuin toista siitä, ettei heidän avioliittonsa ollut tullut niin onnelliseksi kuin he olivat uneksineet, niin heräsivät he ensimmäisenä aamuna uudestisyntynein luottamuksin rakkauteensa. Ja he viettivät kolme viikkoaan Berittjernin karjatalolla hiukan hillityssä ja surunvoittoisessa, mutta hellässä ja sydämellisessä onnessa.