"Sehän olisi itse asiassa yhtä paljon miehen omaksi eduksi kuin naisenkin", pitkitti rouva Lied. "Sillä sitenhän hän pääsisi tuosta uskollisuuden vaatimuksesta, joka totisesti on koko miehen luontoa vastaan. Sillä ette kai voine kieltää, että mies on luonnostaan moniavioisuuteen taipuvainen. Vai voitteko? — Kuuletko, Rose, ei edes sinun miehesikään voi kieltää, ettei miesväki luonnostaan ole taipuvainen tyytymään yhteen vaimoon —."
"Tyytymään", sanoi Torkild vastenmielisesti. "Eiköhän liene pikemmin niin, että tyytyy useampiin, kun ei voi saada yhtä —"
"Uh. Että viitsittekin vatkuttaa tuota vanhaa fraasia, jolla olette koettanut narrata meitä aina siitä asti kuin Aatami oli vastanainut. Oh ei, ukkeli, kyllä se tulee siitä, että te tahdotte saada enemmän lystiä kuin mitä yksi nainen voi teille antaa —."
"Tai ettei tahdota panna kaikkea yhden kortin varaan", sanoi Torkild hymyillen hiukan. "Niinmuodoin pitäisi itsesäilytysvietin kehoittaa miestä pitämään kiinni polygamisista vaistoistaan —."
"Ei — mies ei voi rakastaa", sanoi Mary Lied huoaten hirvittävän syvään. "Ehkä yksi tuhannesta voi."
Taivaan nimessä, ajatteli Torkild — aikooko hän istua täällä koko yön.
Hän oli jo tarjoutumaisillaan saattamaan rouva Liedin kotiin, kun Lied tuli noutamaan vaimoaan. Sitten täytyi Liedille vielä tarjota grogi, ja kello oli melkein kolme ennenkuin he lähtivät.
Rosen ja Britenin kootessa laseja ja lautasia ja viedessä niitä pois joutuivat Torkild ja Briten olemaan huoneessa hetkisen kahden kesken.
"Pidättekö rouva Liedistä?" kysyi Briten.
Torkild hymyili vähän eikä vastannut. Hän seisoi tuolinselustaan nojaten ja katsoi tyttöön. Jokin tunne pakotti häntä puolittain vastoin tahtoaan koettamaan ottaa selvää, oliko Briten ymmärtänyt jotakin — tai kuinka paljon hän oli ymmärtänyt.