"Onko Rose teidän mielestänne paljon muuttunut?" kysyi hän äkkiä.

"Siitähän on melko kauan kun näin hänet viimeksi", sanoi Briten. "Että ystävät muuttuvat, kun he tulevat naimisiin, siihenhän on tottunut." Hän oli hetkisen vaiti. "Kyllä hän on surrut pikku poikaansa kauheasti", lisäsi hän hiljemmin.

* * * * *

"Kyllä hän on surrut pikku poikaansa kauheasti", ajatteli Torkild tultuaan makuuhuoneeseen, joka oli hänellä yhteisenä Rosen kanssa tähän aikaan; Briten oli saanut käytävän toisella puolen olevan Torkildin huoneen, jota tämä muuten oli käyttänyt Rosen lapsivuoteen jälkeen. Torkild ajatteli, mahtoikohan se olla tarkoitettu Rosen puolustukseksi — puolustukseksi sen johdosta, mitä Briten ehkä oli huomannut. Olikohan Rose puhunut Britenin kanssa avioliitostaan? Torkildin mieleen ei ollut koskaan ennen johtunut, että Rose voisi uskoa jotakin jollekin heidän suhteestaan. Hän tunsi äkillistä tuskallista epävarmuutta — eikö heidän yhteinen kotinsa ollutkaan suljettu syrjäisiltä, oliko vieraita silmiä, jotka saivat kurkistella häntä hänen tietämättään? Se tuntui niin uskomattomalta — niin peräti Rosen vastaiselta —. Mutta eihän hän tiennyt Rosesta enää mitään — ei mitään varmaa, paitsi että hänet oli vedetty alas —.

Rose tuli sisään, eivätkä he pitkään aikaan puhuneet mitään riisuutuessaan. Torkild makasi jo sängyssään, ja Rose, joka istui palmikoimassa tukkaansa yöksi, katsoi häneen pukeutumispeilistä:

"Onko sinulla ollut jotakin ikävää kaupungissa? Sinä et varmasti ole hyvällä tuulella tänä iltana —."

"Ei suinkaan. Minä olen vain väsynyt. — Luulin, ettei se ihminen koskaan lähtisi —."

"Ihan niin, Mary istuu aina niin iankaikkisen kauan."

Rose oli saanut palmikot valmiiksi ja heitti ne olkapäidensä taakse. Hän järjesti pukeutumispöydän, riisuutui pannen jokaisen vaatekappaleen kauniisti kokoon, tuli paitasillaan ottamaan yöpaitansa, veti sen ylleen ja päästi paidan yltään sen alla. Sitten hän sytytti yöpöydän kynttilän ja sammutti lampun, mutta jäi vielä hiukan kävelemään ja järjestelemään — siirsi pari kukkaa ikkunasta lattialle ja nosti ylös Torkildin liivit, jotka olivat valahtaneet alas tuolilta:

"Torkild — tuo on porsasmainen tapa, että sinä aina jätät kellosi liivintaskuun yöksi! Ja aina sinä unohdat sen vetämättä —"