He matkustivat silloin tällöin kaupunkiin käydäkseen teatterissa tai konsertissa. Mutta heillä ei siellä ollut juuri ketään tuttavia. Lund ja Helsing kävivät heillä joskus aniharvoin, mutta heillähän oli edelleen majansa, jossa he viettivät enimmät vapaa-aikansa, ja se oli kokonaan toisella suunnalla. Muuten he eivät sanottavasti seurustelleet muiden kuin insinööri Liedin perheen kanssa. Rose oli alinomaa yhdessä rouvan kanssa — ei silti, että hän olisi tästä pitänyt, mutta Mary viljeli tuttavuutta innokkaasti, koska Rose antoi hänen puhua yhtämittaa eikä itse puhunut paljon ollenkaan —.
* * * * *
Eräänä iltana lopputalvella, kun Torkild istui Rosen huoneessa tämän riisuutuessa, virkkoi Rose äkkiä hiukan hymyillen:
"Mary-raukka on löytänyt sen yhden tuhannesta."
"Miten niin?"
"No — etkö muista sitä iltaa Britenin täällä ollessa, kun hän oli meillä käymässä ja istui selitellen näkökantaansa rakkaudesta? Ja silloin hän sanoi, että vain yksi tuhannesta miehestä voi rakastaa —."
"Kyllä. Muistan kyllä tuon illan." Torkild oli vaiti hetkisen. "Niinpä niin. Onhan kirjoitettu, että ken etsii, hän löytää —."
"Mary ei sentään ole niin paha kuin sinä luulet", sanoi Rose vakavasti. "Onhan hän, poloinen, vähän narrimainen — mutta jos jättää pois laskusta kaikki nuo fraasit ja hänen kauhean teatterimaisen esitystapansa, niin on tämä asia hänelle kylläkin vakava. Hän pitää todellakin kauheasti tästä miekkosestaan, ja hänellä on vaikeat olot tätä nykyä —."
Torkild ei puhunut mitään.
"Eräs puoli hänessä on, josta minä ehdottomasti pidän. Miestään hän ei tahdo pettää. Hän tahtoo erota, ymmärrätkö. Eikä hän ole uskaltanut puhua siitä Liedille vielä — ja ystävä on hyvin tulisesti rakastunut, niin että hän on varsin vaikeassa asemassa. Mutta hän vannoo, ettei hän tahdo ruveta hänen rakastajattarekseen, niin kauan kuin hän asuu Liedin katon alla — ei silti, että hän mielestään olisi tälle mitään velkaa, mutta itsensä ja lasten vuoksi."