"Se ei taida olla kehuttavaa. Mutta Maryhän arvelee voivansa luoda itselleen omavaraisen toimeentulon —."
"Minä en tottavie usko, että hän lähtee miehensä luota, ennenkuin näen sen", sanoi Torkild.
* * * * *
Mutta Mary lähti todellakin. Seuraavien kahden kuukauden aikana oli Rose miltei joka päivä kutsuttuna neuvotteluun Fensaliin, tai tuli Mary hänen luokseen.
"Minä en vain käsitä, että sinä viitsit antaa hänen käyttää sinua uskottunaan —", sanoi Torkild eräänä päivänä.
"Oo — Mary-raukka on vaikeassa asemassa, näetkös. Hän pitää hirmuisesti Halsteinistaan, ja hän pitää hirmuisesti lapsistaankin tavallaan — eikä hän tahdo tehdä väärin miehelleenkään siltä kannalta, jolta hän näkee oikean ja väärän. Ja Petersen ahdistaa häntä antautumaan, mutta hän ei tahdo, ennenkuin hän on vapaa —. Ja jos minä voin auttaa häntä vähäisen — pitämään kiinni siitä, mikä hänen mielestään on oikein, ja lohduttaa häntä hiukkasen —."
Torkild meni vaimonsa luo ja suuteli häntä. Suuri luoja, hänellä on vielä jokseenkin paljon viattomuuttaan jäljellä sittenkin, pikku raukalla, ajatteli hän —.
* * * * *
Huhtikuun lopulla Liedit sitten erosivat, ja rouva muutti Petersenin luo. Hän asui yhdessä hänen kanssaan, työskenteli hänen kanssaan sanomalehdessä ja söi hänen kanssaan kahvilassa joka päivä, ja he olivat todennäköisesti hyvin onnellisia, sillä Rose ei enää usein tavannut Marya. Kerran hän oli ollut kutsuttuna tämän luo tapaamaan Peterseniä. Rosen täytyi myöntää, että rouva Lied oli vähentänyt hyvän joukon mainitessaan ystävänsä "vähän nuoremmaksi" häntä itseään — mies näytti korkeintaan kahdenkolmatta vanhalta.
Tuuma, että Mary tapaisi lapsiaan Christiansenien luona, jäi sikseen. Lied oli suhtautunut asiaan uudenaikaisen vapaamielisen aviomiehen tavoin, hän maksoi vaimolleen verrattain runsaan kuukausiavustuksen ja salli hänen käydä vapaasti tapaamassa lapsiaan vanhassa kodissa tai viedä heidät luoksensa kaupunkiin.