"Ja minä kieltäydyn vastaamasta mitään sellaiseen kysymykseen."
"No, siinä on jo vastausta kyllin", sanoi Aksel voitonriemuisena. "Sinä et siis rakasta häntä. Ja silloin hän ei ole sinun miehesi minun silmissäni. Hän on ottanut minulta sinut — ainoan maailmassa, mistä välitän, eikä osannut pitää sitä kiinni. Hänellä ei ole mitään oikeutta pitää sinua, hänellä ei ole sinuun suurempaa oikeutta kuin minulla, ja minä taistelen hänen kanssaan sinusta. Sinä olet vapaa, niin olet — eihän teillä ole edes lapsia kiinnittämässä teitä toisiinne. Hän ei rakasta sinua enää hänkään, ainakaan hänellä ei ole rohkeutta taistella sinusta enää. Enkä minä antaudu tällä kertaa — sinä saat nähdä sen, Rose. Minä rakastan sinua, minä rakastan sinua, ja minä tulen kyllä saamaan sinut, sen voit uskoa. Sinä tiedät sen itsekin — sinähän seisot ja vapiset, sinä tiedät, että minä olen oikeassa — sinä pelkäät minua —"
"Ei, en pelkää." Rose oli noussut seisomaan häntä vastapäätä. "Ja lopeta nyt tuo. Rakasta minua herran nimessä niin paljon kuin tahdot, mutta ole puhumatta siitä, jos tahdot minun säilyttävän edes kunnioituksen rahtusen sinua kohtaan. Sinä voit ainakin olla vakuutettu siitä, etten minä tule koskaan vastaamaan sinun tunteisiisi — senjälkeen kun olet käyttäytynyt niin sopimattomasti kuin tänä iltana — vaikkapa minulla olisi ollutkin sinun mukavat näkökantasi siitä, mitä miehelle annettu sana ja miehen koti ja kunnia merkitsevät. Mutta niin ei ole."
"Tarkoitatko", sanoi Aksel hieman hymyillen, "että Kristianian kaupungintuomarille antamasi selitys — ja miehesi koti ja kunnia, niinkuin niitä nimität — koti ilman lapsia, ilman onnea, mies jota et rakasta ja joka ei rakasta sinua enää — luuletko, että itse katsoisit niitä voittamattomiksi esteiksi onnesi tavoittamiselle sinä päivänä, jolloin näkisit sen edessäsi — jolloin se seisoisi ovellasi sinulle viittaamassa?"
"Niin tarkoitan."
"Silloin sinä et ole koskaan rakastanut Torkildia. Sillä silloin sinä et tiedä mitä rakkaus on."
"En välitä sitä tietääkään. En sellaista rakkautta. Enkä viitsi väitellä sinun kanssasi — voit luottaa siihen, että sinä et voi sitä minulle opettaa."
"Sanoithan itse — ettet tiennyt, minkätähden se ei olisi voinut olla minä yhtä hyvin kuin hän. Sinä et ole rakastanut häntä, et ole. Jos en minä olisi ollut niin hölmö ja mennyt tieheni, silloin kun työnsit minut luotasi ensi kerran — niin tuhmanylpeä — niin sinä olisit voinut olla minun nyt! Sinä ole myöntänyt sen itse."
"Sitä en tiedä sanoneeni." Rosen silmät säkenöivät. "Mutta ehkä olet oikeassa. Olkoon, etten oikein tiennyt, mitä itse tunsin mennessäni naimisiin. Ehkäpä se olisit yhtä hyvin voinut olla sinä. Minähän tunsin sinua niin vähän —. En olisi ajatellut, ettei sinulla ole sitä mitä me — hän ja minä — kutsumme kunniantunnoksi. Nyt tiedän sen —"
Kun Aksel otti askeleen häntä kohti, kurottui Rose pöydän yli ja löi häntä poskelle.