Torkild naurahti:
"Etkö ymmärrä sitä? — Luulin, että sinun täytyisi voida ymmärtää se nyt, — kun olet ollut naimisissa yli kaksi vuotta."
Rose tuli hehkuvan punaiseksi, ja hänen silmänsä kävivät epävarmoiksi.
Torkildin kasvoilla kulki kuin väristys, kun hän katsoi Roseen.
Rose kääntyi poispäin hänestä, meni ja istuutui Torkildin sängyn luona olevaan korituoliin.
"Jos pikkupoju olisi saanut elää", virkkoi Rose hetken perästä hieman epäselvällä äänellä, "silloin olisi kaikki käynyt toisin —."
"Niin, silloin olisi kai ollut toisenlaista."
"Mutta", kysyi Rose aivan hiljaa, "— minkätähden et sitten ole tahtonut, että minä saisin vielä toisia lapsia?"
"Lapsi", sanoi hän hetken perästä, kun Torkild ei vastannut, "se olisi ollut luja side meidän välillämme —."
"Niin, sitä se olisi ollut. Etkö voi ymmärtää?" sanoi Torkild raskaasti ja hitaasti. "Minä olin rakastanut sinua niin monet vuodet voimatta saada sinua. Sitten vihdoin näytti siltä kuin saisin sinut — me menimme naimisiin. Mutta minä huomasin sen melkein heti. Minulla ei ollut kykyä pitää sinua tai voittaa sinua kokonaan itselleni. Se side, jota minä toivoin välillemme — tunne siitä, että me kaksi kuuluisimme erottamattomasti toisillemme, että sinä rakastaisit minua niin, että tahtoisit olla vain minun luonani etkä missään muualla maailmassa — olipa meillä lapsia tai ei — se puuttui. Tiedän, ettei se ole suurin onni maailmassa, mitä sinä voit kuvitella — se että me kaksi olemme aina yhdessä — se ei ole sitä koskaan ollut. Etkö voi ymmärtää, että silloin en tahtonut sitä toista sidettä sinulle. En tahtonut saada kanssasi lasta, josta olisin tehnyt laskelmia, keinottelusuunnitelmia jo ennen sen syntymää — josta minun täytyisi ajatella joka kerta kun sen näen, ettei se ole olemassa siksi, että me kaksi rakastamme toisiamme, vaan siksi, että se auttaisi minua pitämään sinusta kiinni. — Ymmärrätkö mitä tarkoitan?"
"Ymmärrän mitä tarkoitat. Mutta en ymmärrä, että sinä — otit sitä lukuun todellisuudessa. Minähän en voinut aavistaakaan sinun ajatelleen siten — minun ei olisi koskaan tarvinnut tulla sitä tietämään. Ja silloin minä en voi ymmärtää sen voivan merkitä sinulle niin paljon, että sinä johdonmukaisesti tahdoit ehkäistä —."