Torkild veti syvän, vavahtelevan henkäyksen:
"Etkö myös voi ajatella, että koskaan voisit tulla pitämään jostakin muusta — toisella tavalla?"
"En." Rose heitti päätään hiukan taaksepäin. "Kun kerran olen naimisissa sinun kanssasi. Kuten sanoit, uskollinen miehelleen voi kuitenkin olla, kun tahtoo."
"Niinpä niin. Minä tiedän." Torkild nyökäytti itsekseen. "Uskottomaksi et sinä kyllä koskaan tulisi. Sillä siksi sinä et tahdo tulla. Jos ei sinulla olisi mitään muuta syytä uskollisuuteesi — niin olisit sitä oman itsesi takia."
"Minun mielestäni se ei ole mikään huono syy", sanoi Rose ylpeästi.
"Ei minunkaan mielestäni. Ehkä se on paraskin, kun kaikki lukuun otetaan. — Minä vain toivon, että sinulla olisi ollut muukin syy —."
"Niin, niin. Minä tiedän, että sinä olisit tahtonut minun sanovan, etten koskaan voisi tulla sinulle uskottomaksi, koska rakastan sinua niin hirmuisesti ja äärettömästi, etten voisi kuvitellakaan kenenkään muun ja niin edespäin —."
"Mutta sitä sinä et sano."
"Oh, kuinka voin tietää —. Mitä sinä tällä oikein tahdot?", Rose kääntyi äkkiä kiivaasti Torkildiin päin. "Minkätähden sinä revit ja raastat kaikkea tällä tavoin! Alati ja alati sinä olet sitä tehnyt, purkanut ja hajoittanut, kulkenut vaanien todistuksia siitä, etten minä rakasta sinua niinkuin sinä väität rakastavasi minua —. Kuinka me kaksi voimme elää rauhassa keskenämme, kun sinä olet aina tuollainen! Sinähän olet suorastaan mielenvikaisen manian vallassa!
"— Minä tulen sinun luoksesi puhumaan kanssasi, tulen tunnustamaan, etten ole ollut sellainen kuin pitäisi — lupaan parantaa itseni —."