"Ei kai hän ole voinut olla, koska kerran on hylännyt hänet Pariisin-matkan vuoksi. Mikäli —" Torkild vaikeni, ja heidän katseensa yhtyivät silmänräpäykseksi. Rose katsoi toisaalle lausuessaan:
"Eikö sinulla ole Pariisissa ketään tuttavia nykyään, joille voisit kirjoittaa ja pyytää heitä huolehtimaan hänestä vähän?"
"Ei." Hetken perästä Torkild sanoi: "Voisihan tietysti kääntyä konsuliviraston puoleen ja pyytää heitä ottamaan vähän selkoa siitä, millaisten ihmisten luo hän tulee asumaan — pyytää heitä toimittamaan hänelle kunnollisen asunnon ja niin edespäin. Mutta ajattelen kuitenkin antaa sen olla, kunnes saan häneltä lähempiä tietoja —."
"Tiedätkö mitä minä ehdottaisin sinulle", sanoi Rose äkkiä. "Sinä, jolla ei ole ollut mitään kesälomaa tänä vuonna — etkö voisi saada vähän vapaata, joulun tienoissa esimerkiksi, ja matkustaa sitten sinne itse?"
"Ensiksikään en voi saada lomaa", Torkild pudisti päätään. "On liian paljon tehtävää nykyään. Olinhan poissa koko paljon isän kuolemankin tähden. Toiseksi minulla ei ole rahoja. Annoin Dorikselle kuusisataa kruunua ennen hänen lähtöään — avustukseksi morsiusvarustuksiin. Muuten olisin nimittäin ehdottanut, että sinä matkustaisit sinne —."
"Sinun olisi ollut hyvin hyvä päästä vähän lomalle, arvelen minä.
Itsesikin vuoksi", sanoi Rose hiljaa.
* * * * *
He nousivat pöydästä ja menivät arkihuoneeseen, minne palvelijatar oli asettanut kahvitarjottimen.
Oli jälleen iltapäivä, ja heidän oli tavallisuuden mukaan istuttava arkihuoneessa. Torkild ei ottanut kirjaa, eikä Rose ollut tuonut ompelusta mukanaan.
He joivat kahvinsa ja polttelivat eivätkä puhuneet keskenään — ja sitten Rose vei pois kahvitarjottimen kuten aina muulloinkin. Kun hän palasi, seisoi Torkild ikkunan luona.