* * * * *
Illalla hän kirjoitti Roselle. Monta kirjettä, jotka hän repi. Se, jonka hän vihdoin lähetti, oli näin kuuluva:
"Rakas Rose!
Minä olen nyt lopultakin johtunut sellaiseen vakaumukseen — minä olen kai vajaamittainen ihminen; luulen, että se oli sinun oma terve luontosi, joka alati varoitti sinua minusta — minä en kelvannut olemaan miehenäsi, minun ei tullut saattaa lapsia maailmaan.
Minä valehtelisin, jos sanoisin toivovani, ettemme olisi koskaan menneet naimisiin. Tiedän, että se olisi ollut parempi sinulle, ehkä minullekin — mutta olkoon kuinka hyvänsä, en voi sanoa sitä edes nytkään totuudessa pysyen. Minulla on loppumattoman paljon anteeksipyydettävää sinulta — ehkä tulee se päivä, jolloin katsot suhdettamme sellaisella silmällä, ettet voi antaa minulle anteeksi, vaikka tiedänkin että teet sen nyt. Olisi ainoastaan oikeudenmukaista, jos sinä jonakin päivänä ajattelisit minua katkerin mielin.
Minä en ole mielestäni sellainen mies, jolla on oikeus siittää lapsia. Ja sillä on kaikki sanottu. En uskalla pyytää sinua palaamaan luokseni, kun koko avioliittomme on vain omiaan näivettämään sinun luontoasi. Minä rakastan sinua yhtä syvästi kuin olen aina rakastanut, mutta olen johtunut katsomaan rakkauttani sinuun hyvin itsekkääksi tunteeksi. Kun minulla itselläni on sellainen tunne, tiedän vähemmän kuin koskaan pystyväni voittamaan sinun rakkauttasi omakseni. Ja niin ollen en tahdo sinun enempää kuin itsenikään vuoksi, että jatkaisimme yhdyselämäämme enää. Minä matkustan pois joksikin ajaksi. Kirjoitan sinulle uudesta olinpaikastani — onhan koko joukko käytännöllisiä seikkoja järjestettävä, ja kaiken täytyy luonnollisesti käydä niinkuin sinä tahdot — jos esim. tahdot saada laillisen eron j.n.e.
Tuntuu miltei naurettavalta sanoa, että toivon sinulle kaikkein parhainta maailmassa, kun tiedän itse tuhonneeni elämäsi parhaimman ajan. Mutta minulla on sellainen tunne, kuin voisin antaa oman elämäni sinun onnesi hyväksi. Ja että minä teen tämän, on minulle melkein kuolemaakin pahempi, ja minä tiedän, että sinä tulet kärsimään siitä, mutta minä teen sen, koska uskon, että jos palaisit takaisin luokseni, asiat kävisivät paljon pahemmiksi.
Sinun
Torkildisi."
Hän luki sen läpi. Se tuntui kyllä jokseenkin viheliäiseltä hänen omasta mielestään. Mutta olihan niin paljon sellaista, mitä hän ei voinut sanoa Roselle. Ja juuri se hänen oli ensimmäisenä opittava, että vaikenisi sellaisesta, jota hänellä ei ollut oikeus uskoa Roselle, vaikka puhuminen olisi tuntunut hänestä itsestään kuinkakin suurelta lievitykseltä.
Ja hän oli väsynyt ja tahtoi saada sen tehdyksi. Siispä hän lähetti kirjeen.