Torkild istui hetken aikaa katsoen kirjeeseen. Sitten hän soitti ilmoitettuun numeroon:
"Tahtoisitteko sanoa insinööri Christiansenille terveisiä, että hänen veljensä tulee olemaan Urheilumajalla huomenillalla puoli kahdeksan ajoissa."
* * * * *
Kun Torkild seuraavana iltana lähestyi Urheilumajaa, näki hän jo alas mäelle Akselin istuvan verannalla. Torkildin tullessa portaita ylös nousi veli paikaltaan ja tuli häntä vastaan. Hän oli hämillisen ja alakuloisen näköinen, ja hän ojensi vähän kättään, mutta näytti puolittain odottavan, ettei Torkild tarttuisi siihen. Mutta toinen puristi sitä, ja mitään sanomatta he menivät Akselin pöydän ääreen. Pöydällä oli pullo punaviiniä ja kaksi lasia. Aksel aikoi kaataa toiseen.
"Ei kiitos." Sitten tuntui Torkildista itsestäänkin vähän naurettavalta osoittaa täten arvokkuuttaan olemalla juomatta veljen kanssa, jonka vuoksi hän lisäsi: "Minua janottaa, minun täytyy saada nyt puolikas olutta."
Syvällä heidän alapuolellaan väikkyi vuono kirkkaana ja sinisenä, pienten valkoisten purjeiden täplittämänä. Se näytti ikäänkuin pullistuvan pingoitetun vaatteen tavoin metsäisten rantojensa välissä. Kaupungin yllä vuonon perimmäisessä pohjukassa oli kevyttä vaaleaa auerta, mutta sitä paartavat matalat harjut näkyivät selkeinä. Pienet huvilat hohtivat tummanvihreässä kuusikossa pienten kultaisten pelinappuloiden lailla ilta-auringon valaessa rinteille paistettaan.
"Olen istunut ja katsellut tätä", sanoi Aksel hillitysti. "Kuinka äärettömän kaunista täällä onkaan! Minä ajattelen, että tämä maa — se on sentään minun omani. Enkä kuitenkaan ole koskaan päässyt tänne kiintymään — en koskaan tuntenut itseäni tänne kotiutuneeksi. Olen vain hämäränä aavistuksena tajunnut, että se on ainoa paikka maailmassa, missä minun olisi pitänyt ja missä olisin voinut kotiutua. Ja nyt minä matkustan täältä kai ainiaaksi —."
"No, kai sinä tulet kerran takaisinkin", sanoi Torkild hiukan hämillään. "Eihän nykyaikana Etelä-Amerikkakaan ole —" hän keskeytti, koska se hänestä itsestäänkin kuulosti typerältä.
"En luule. Ehkä vanhaksi tultuani tulen — käymään —." Aksel istui katsellen ulos jonkun hetken. "Kiitos, että tulit", sanoi hän äkkiä hiljaa. "En ollut odottanut sinun haluavan —."
"No, kai minusta sentään olisi tuntunut pahalta, jos olisin saanut kuulla sinun matkustaneen siten maailman ääriin, minun edes tietämättä siitä —."