"Niinpä kai. Sen voin kyllä ymmärtää. Mutta sehän on toinen asia." Aksel hymyili vähän. "Pahintahan siinä oli se, että minä olin käyttäytynyt niin, että se olisi ollut kaikkein luonnollisinta —."
Torkild ei keksinyt mitään vastaukseksi. Siksi hän virkkoi vain:
"Matkustatko sitten Kööpenhaminan kautta ja sanot hyvästi Dorikselle?"
"Älä? Onko hän taas Kööpenhaminassa? Minä sain häneltä kirjeen uudeksivuodeksi ja myöhemmin kortin, joka oli kirjoitettu Café Regencesta. Luulin hänen olevan vielä Pariisissa."
"Ei, hän on ollut Kööpenhaminassa huhtikuusta saakka."
"Silloin sinun pitää olla kiltti ja antaa minulle hänen osoitteensa, niin että saan kirjoittaa. — Me matkustamme nimittäin suoraan Englantiin. — Niin, minulla tulee olemaan häät perjantaina." Aksel katsoi alas.
Sekunnin ajan karmi tyrehdyttävä kauhu Torkildia. Sitten hän malttoi mielensä — sehän oli mahdotonta, jo ajankin vuoksi; eiväthän he vielä olleet laillisesti erossa.
"Se on eräs Agda Waage -niminen nainen", sanoi Aksel äskeiseen tapaan.
"Nuori tyttö, jonka olen tuntenut useat vuodet."
"Niin — silloin voin toivottaa sinulle onnea", sanoi Torkild. Hän tunsi sanovansa sen hiukan väkinäisesti, sillä hänellä oli selvä tunne siitä, että tuo lause ei sopinut tilanteeseen.
"Kiitos", sanoi Aksel. Ja hetken epäröityään hän lisäsi: "Niin — olisi epäilemättä ollut minun puoleltani paremmin ja oikeammin tehty, jos olisin mennyt naimisiin hänen kanssaan jo ennemmin. — Nyt hän on nimittäin saanut päähänsä, että kun en ole aikaisemmin tätä järjestänyt, niin on se johtunut siitä, etten ole halunnut esittää häntä vaimonani täällä kotimaassa — mutta katson hänen kelpaavan kyllä siellä ulkomailla, missä kukaan ei tunne meitä —."