"No kolme — vähintäänkin —."
"Oi kuinka minä olen väsynyt —." Ja lapsukaiset ammensivat laukuistaan orvokkeja ja kieloja ja kämmekkäitä ja eväiden jäännöksiä rasvapilkkujen mustaamissa papereissa, kunnes pöydät ja lavitsat olivat tulvillaan —.
"Jos nyt tahtoisit antaa minulle vähän punaviiniä —" sanoi Torkild.
Aksel kaatoi. Ja he joivat ääneti.
"— Minä en ollut kateellinen — en vihainen ensi alussa. Kun menit naimisiin, tarkoitan. Sillä minä luulin, että te olitte onnellisia", jatkoi Aksel. "Tunteistani Rosea kohtaan koetin kasvattaa jotakin kaunista. Ja minä pidin sangen paljon sinusta — sitä sinun on kai vaikea uskoa. Oikeastaan oli minulla aina vaistomainen tunne, että sinä kaikesta huolimatta olit elinkelpoisin meistä kolmesta sisaruksesta — se, joka olit parhaiten selviytynyt mahdottomista olosuhteista — tai varjellut itsensä parhaiten tuholta —. Me etsimme varmaan jokainen kotia. En tiedä, voitko sitä ymmärtää — jos olisin tuntenut sinun ja hänen saaneen onnellisen, sopusointuisen kodin yhdessä — olisin voinut tyytyä kohtalooni omasta puolestani. Sinulle Rose ja paras osa perinnöstä. Minulle Agda ja pienempi tila viljeltäväksi, mutta minä olisin tahtonut tehdä parhaani, jotta mekin molemmat olisimme voineet elää hyvin ja kauniisti yhdessä —.
"Mutta kun sitten luulin ymmärtäväni — en tiedä oikein kuinka sen sanoisin —. Olisin mielelläni tyytynyt pieneen loukkoon kodissanne, pieneen siruun siitä rikkaudesta ja lämmöstä ja rakkaudesta, jota Rose minusta näytti olevan luotu luomaan ympärilleen — vähäiseen muruun, jotta olisin voinut viedä sen omaan kotiini mieleni viihdykkeeksi —. En taida osata selittää sitä sinulle —."
"Minä ymmärrän kyllä mitä tarkoitat —"
"No niin. Silloin meni siis minuun paholainen. Ja sen jälkeen kun olin käyttäytynyt sillä tavoin sinua kohtaan sinä iltana, siitä lähtien olen ollut pirun pauloissa — enemmän tai vähemmän. Lopuksi tuli se, että kun olimme sulkeneet isän talon sinä iltana ja saaattaneet Doriksen asemalle, ja Rosen ja minun oli oltava yötä hotellissa Fredrikshaldissa, niin tunkeuduin hänen huoneeseensa ja panin toimeen hurjapäisen kohtauksen. Olin näet sillä kertaa mielentilassa, jossa vihasin häntä ja sinua ja Agdaa ja itseäni — erittäinkin itseäni. Se loppui sitten siihen, että hän osoitti minulle ovea — hän oli muuten pyytänyt minua poistumaan useamman kerran — ja kun jäin seisomaan, antoi hän minulle korvapuustin —."
Aksel istui hiljaa, ikäänkuin odottaen veljen sanovan jotakin. Mutta kun Torkild oli vaiti, kysyi hän:
"Eikö Rose ole kertonut sitä sinulle?"