"— Mutta Ingeborg, mitä äiti näkee — otatko sinä Kajan keksin! Ei, ei, ei saa antaa hänelle pihviä — tiedäthän, ettei pikkusisko siedä sitä — kas niin, nyt olette kilttejä pikkutyttöjä. Tulkaa tänne kuppeinenne nyt, niin saatte lisää kaakaota —

"— Mutta minä selitin Finnille valinneeni hänet kokonaisesta joukosta muita, jotka olisin voinut saada, eikähän hän mitenkään voinut odottaa olevansa täydellisempi kuin he kaikki joka suhteessa. Hän sai tyytyä siihen, että hän oli kuitenkin se, jonka olin asettanut etusijalle."

"Tyytyikö hän sitten tuohon selitykseen?"

"Kyllä, sitten kun olin saanut hänet käsittämään puheeni järkisisällön — nimittäin, että me ihmiset olemme saaneet järjen lahjan emmekä voi odottaa tulevamme onnellisiksi missään olosuhteissa, jollemme käytä järkeämme."

"Ja sinä olet onnellinen? sanoi Torkild hiljaa.

"Olen — ja hävetä saisin itseäni, jollen olisi. Meillä on hyvä toimeentulomme — sillä minä ymmärrän tulla toimeen sillä mitä meillä on enkä koskaan keksi ruveta toivomaan mitään, mihin meillä ei ole varaa. Pitää seurapiiriä ja sen sellaista me emme tietysti voi, ja jos joskus kaipaan hieman sellaista, niin saarnaan järkeä itselleni. Sitäpaitsi, jos ottaisin osaa seuraelämään, niin täytyisi minun jättää lapseni suuressa määrin vieraiden hoiviin, ja nyt minä olen aina niiden luona, ja on oikeastaan paljon hauskempaa hoitaa niitä kuin kulkea seurustelemassa. Ja minulla on aina yllinkyllin puuhaa, ja kiltti mies, joka ihailee minua ja pitää minusta ja josta minäkin pidän. Ja ihmeellisimmät, suloisimmat lapsukaiset koko avarassa maailmassa." Viimeinen tuli kuin riemuhuuto.

"Ja sinä itsekin olet kauhean suloinen, pikku Betzy. Maljasi!"

"Terveydeksi. Ota vielä lasi — oletko maistanut mitään niin hurmaavaa kuin tämä minun kiulukkajuomani — se tulee syksyllä kahden vuoden vanhaksi. Juo sitä siis hartaasti!

"Ja kuitenkin tiedän niin erinomaisen hyvin, ettet sinä toivo, että sinä olisit saanut minut. Enkä toden totta toivo sitä minäkään. Vaikka pidänkin sinusta hirmuisesti. Minun tekisi miltei mieli antaa sinulle pikku suukkonen — no mutta herra isä varjelkoon, eikös hän tosiaan punastu!"

Torkild nauroi hieman nolona. Mutta hetken perästä hän virkkoi, kaivellen tulitikulla pöytää: