"Millä tavoin Rose suhtautuu siihen, kun sinä puhut hänelle tällaista — meidän suhteistamme, tarkoitan?"
"Ihan samoin kuin sinäkin." Betzy tuikki veitikkamaisuutta. "Hänestä minä olen epähieno ja tunkeileva enkä ymmärrä teitä kahta tuulikannelta. Eikö se merkitse jotakin sellaista hienoa? Mutta sisimmässään hänestä tuntuu ihanalta kuulla sinun nimeäsi mainittavan ja saada lausua sitä itse — vaikkapa vain minullekin!"
Betzy hypähti pystyyn, tuli pöydän ympäri Torkildin luo ja otti hänen kasvonsa käsiensä väliin. Sitten hän suuteli häntä suulle. Ja hänen suunsa oli yhtä pehmeä ja raikas kuin entisaikaankin.
"Kas niin — se ei tehnyt pahaa, eihän? Suukkonen, tarkoitan. Mieli reippaaksi vain, poikaseni! Tämä oli äidillinen suukko, ymmärräthän kai. Mutta jos sinun joskus mielestäsi täytyy kertoa se Roselle, niin voit kernaasti sanoa sen maistuneen anopilliselta —"
"Betzy, Betzy — sinä olet entisesi kaltainen — luojankiitos!"
"Paljon paksumpi vain", huusi Betzy nauraen; hän juoksi portaita alas katsomaan, mihin lapset olivat joutuneet.
Torkild hymyili kävellessään illalla kotiin päin ja ajatellessaan Betzyn suudelmia — tämänpäiväistä äidillistä ja kaikkia entisiä toisenlaisia. Varmasti hän oli oikeassa, tuo pieni suloinen järkevä Betzy — hän olisi kyllä tullut onnelliseksi hänen kanssaan jollakin tavalla —.
— Hän ajatteli Akselia ja Agdaa —.
— Jollei voi saada yhtä, niin tyytyy toiseen — tai toisiin — se käy yksiin — ensi alussa. Varovainen mies puolustaa polygamista vaistoaan. Kaiken paneminen yhdelle kortille on uhkapeliä —.
Mutta hänen rientäessään metsän läpi valoisassa kesäyössä oli hänen mielessään ikäänkuin hurjaa ja teiskuvaa ylimielisyyttä. Niin ihmeellistä kuin se oli kaikesta huolimatta ollutkin — tuo uhkapeli — niin polttavan suloista onnea kuin hän oli kokenutkin — olihan niitä ollut sellaisia päiviä ja öitä — kun hän ajatteli niitä, saattoi miltei olla sama, vaikka hän oli lopulta joutunutkin häviölle. Vaikka se nyt olikin lopussa —.