"Ettekö ehkä tahtoisi olla kiltti ja mennä sanomaan hänelle, että hänen veljensä Kristianiasta on täällä?"
Nyt näytti palvelustyttö miettiväiseltä.
"Jos herra tahtoo tulla tätä tietä —"
Hän johti Torkildin pieneen arkihuoneeseen.
"Neidillä on ollut niin huono yö", sanoi tyttö epävarmasti. "Maisteri on hänen luonaan. Minä luulen, että hänkin nukkuu. Mutta voisin ehkä sanoa hänelle —?"
"Kiitos, jos tahtoisitte tehdä niin —"
* * * * *
Torkild tunsi kurkkuansa kuivaavan hermostumisesta. Mutta tahtomattaan hän tajusi, että pitkänkapea yksi-ikkunainen huone oli miellyttävä — Tanskalle ominaiseen vanhanaikaiseen tapaan. Kukkia oli ikkunalla suuren kirjoituspöydän takana, jolla oli monta valokuvaa hänen sisarestaan — suurimman vieressä oli maljakko valkoisia köynnösruusuja, joiden varret oli kierretty kehyksen ympäri Huoneessa oli vanhanaikaiset leikkauskoristeiset mahonkihuonekalut, ja muratin haarat suikertelivat eräällä seinällä, jolle oli ripustettu joitakin jäljennöksiä Agnes Slott-Møllerin kansanlaulukuvista ja Lorens Frölichin kuparipiirroksia Tanskan historiasta.
Erään sivuhuoneen ovi avautui ja sulkeutui hyvin hiljaa. Ja Torkildin edessä seisoi nuori mies, jonka kasvot vaikuttivat miltei kaamean valkeilta takana olevaa tummaa oviverhoa vasten.
"Te olette Doriksen veli", sanoi mies sangen hillityllä äänellä. "Minä olen Jens Lihme."