"Meillä on ollut useampiakin. Mutta Doris ei tullut toimeen heidän kanssaan. — Palvelijatar, jonka näitte, on oikein kiltti ja näppärä, hän on kotoisin isäni seurakunnasta ja on ollut meillä pappilassa aikaisemmin. — Ja nyt loma-aikana ei minun ole lainkaan vaikeata selviytyä hänen avullaan —."
Torkild ojensi Lihmelle kätensä:
"Minä tulen sitten uudelleen kello neljä. Eikö ole mitään, millä voin auttaa teitä?"
"Ei, kiitoksia paljon." Lihme hymyili heikosti. Hän saattoi Torkildia eteiseen. Ja siellä Torkild seisahtui ja kysyi jälleen:
"Onko hän koskaan sanonut mitään siitä, minkä vuoksi hän ei tahtonut minun saavan tietää, että hän on sairaana?"
"Niin — hän kai pelkäsi —."
"Hm. Enhän voi kyllä väittää olleeni milloinkaan mikään — hyvä veli hänelle. Mutta sittenkin. En olisi uskonut, että hän olisi odottanut minulta mitään sellaista, että hänen olisi pitänyt pelätä minua —."
"Hänhän on ollut kuin pieni takaa-ajettu eläin, poloinen —." Lihmen ääni vavahti. "Niinkuin takaa-ajettu eläin viime aikoina. Ehkäpä hän ei lainkaan pelännytkään — oli vain väsynyt. Kun noudin hänet Hampurista keväällä —." Hän keskeytti. "Hän on kirjoittanut teille kirjeen ja antanut sen minulle, kieltäen kuitenkin lähettämästä sitä — toistaiseksi."
Torkild kääntyi lähteäkseen. Mutta sitten hän kysyi vielä:
"Onko totta, että hän oli Pariisissa talvella?"