Kun Torkild tuli sängyn luo ja kumartui Doriksen yli, kietoi tämä käsivartensa hänen kaulaansa ja veti hänet itseään vasten. Sitten hän painoi päänsä hänen rintaansa ja puhkesi sydäntäsärkevään itkuun.
Äkkiä hän päästi irti Torkildin ja vaipui takaisin tyynyille.
"Mihin Jens joutui?"
Torkild nielaisi muutaman kerran ennenkuin kykeni vastaamaan:
"Hän meni kai toiseen huoneeseen."
"Oi, pyydä häntä tulemaan tänne vähän —.
"— Voi Jens, etkö viitsisi mennä ulos tunnin ajaksi. Torkild ja minä tahtoisimme mielellämme puhella vähän kahden kesken, ymmärräthän. Sitten voimme syödä, kun palaat. Poloinen —", hän silitti Lihmen poskea — "sinähän et ole ollut ulkona vähääkään, et eilen etkä tänään. Ja käväise sitten rouva Jespersenillä, ole niin kiltti, ja sano että hän tulisi tänne Ivarin kanssa kello kuuden tienoissa. Kiitos vain —."
Torkild kuunteli omituinen kipeä tunne mielessään, kuinka sisar puhui — huolettoman komentavasti — sille miehelle, joka oli korjannut hänet kuin pienen ihmishylyn ja kantanut hänet kotiinsa, jotta hän saisi kuolla rauhassa. Ja Jens Lihme myöntyi ja lähti niinkuin olisi tottunut tottelemaan häntä.
"Millaiselta hän sinusta tuntuu?" kysyi Doris.
"Ah, voit kai kyllä arvata, mitä minä pidän hänestä", sanoi Torkild.
Hänen äänensä oli vielä raskas niellystä itkusta.