"Sinähän olet aina pitänyt jostakin. Sinä pidit äidistä ja rouva Wegneristä ja Rosesta — sinä et ollut sellainen kuin minä. Minäkin tahdoin kyllä mielelläni pitää — mutta oli kuin sydämeni olisi pysähtynyt kasvussaan silloin, koska se sai liian vähän ravintoa. Minä olisin myöskin mielelläni pitänyt — mutta minä en ikäänkuin voinut, ennenkuin joku olisi tullut ensin ja sanonut pitävänsä minusta. — Mutta sitä ei ole kukaan tehnyt paitsi Jens. Ja se ei voinut, auttaa minua yhtään. Jos hän olisi ottanut minua oikein lujasti yhdenkään kerran — jos hän olisi ollut voimakas ja terve, mutta hänhän on viallinen, raukka, niin ettei hän uskaltanut. Ja jos hän olisi ollut terve, voimakas mies, joka olisi tiennyt kykenevänsä valloittamaan itselleen onnen maailmassa, niin ei hän olisikaan rakastanut minua näin kauan. Minä olen kiduttanut hänet miltei kuoliaaksi. Mutta terveet, elinkelpoiset miehet eivät otakaan kuollakseen minunlaiseni vuoksi. He ottavat toisen, ja sillä hyvä." Hän nauroi hiljaa. "Tai oikeastaan, ottavathan he minunlaisianikin — niin pitkäksi aikaa kuin heille sopii. Se on ihan samanlaista kuin meidän naisten on laita, kun tavarataloissa on alennusmyynti; me emme voi olla raahaamatta mukaamme kaiken maailman rojua, jota emme vähääkään tarvitse — kun voimme saada sen niin halvalla. Useimmat miehetkään eivät voi olla ottamatta minun laisiani, kun tapaavat meidät, vaikka he tarkoin ottaen eivät tarvitsekaan meitä — kun voivat saada meidät melkein ilmaiseksi —.
"Jensille ja minulle tämä oli kai paras, mitä voi tapahtua. Minähän en ole koskaan kuulunut hänelle, ymmärrätkös. Mutta tällä tavoin hänestä tuntuu kuin omistaisi hän minut sittenkin. Hänhän ei voi valloittaa taistelemalla itselleen osaa maailmassa — hänen on tyytyminen poimimaan sitä, minkä muut ovat viskanneet katuojaan. Sentähden en voinut koskaan tyytyä elämään elämääni hänen rakkautensa turvin. Mutta minä voin kuolla sen turvin —.
"Oletko nähnyt sitä rumaa kuvaa minusta, joka riippuu tuolla toisessa huoneessa?" kysyi hän äkkiä nauraen.
Torkild nyökäytti kiusaantuneena.
"Minä olen lahjoittanut sen Jensille — muistoksi minusta —."
"Doris", pyysi veli kammostuneena. "Sinä et saa — anna minulle lupa ottaa ja polttaa se —."
"Oletko hullu —", Doris nauroi kaameaa tytönheilakan kummitus-naurua. "Jensin täytyy saada pitää se. Etkö ymmärrä, että se merkitsisi hänelle elävänä kuolemista, jos naulanreiät hänessä menisivät joskus umpeen —.
"Torkild", kysyi hän äkkiä huolestuneena. "Voisitko kuvitella mielessäsi, ettet joskus maailmassa pitäisi Rosesta enää?"
"En, sitä en voi."
"Sinun pitää kaikella muotoa rakastaa häntä aina — tapahtukoon mitä hyvänsä. Se olisi niin hyvä pikku Ivarille, kun hän on sinun luonasi."