"Olen jättänyt konttorin", sanoi Rose hiljaa. "Olen käynyt keittokoulua huhtikuun alusta lähtien. — Tiedäthän, etten koskaan ole pitänyt konttorityöstä. — Minulla olisi oikeastaan ollut halu oppia sairaanhoitoa — päästäkseni joskus, jos mahdollista, johtajattareksi vanhainkotiin tai lastenkotiin tai sellaiseen. Mutta minä olin liian vanha — se olisi vaatinut liian pitkän ajan, ja olihan varsin epävarmaa, voisinko koskaan saada sellaista paikkaa kuin toivoin. Mutta olin lujasti päättänyt hankkia joka tapauksessa sellaista työtä, johon voisin tuntea mielenkiintoa. Niinpä valitsin tämän. Suoritan näet sellaisen tutkinnon, että voin päästä julkisiin toimiin — keittokoulun opettajaksi tai johonkin tyttökouluun. Tai ehkä myös jonkinlaisiin emännöitsijän toimiin —."
Torkild laski, että tämä päätös oli Rosen täytynyt siis tehdä kohta kun he olivat eronneet. Oli niin kummallista ja epätodellista siinä heidän nyt kävellessään ajatella, että he olivat erossa —.
"Toisinaan olen todellakin ajatellut antautua itsenäiseksi ruoanlaittajaksi", sanoi Rose ja naurahti.
Torkild koetti myös nauraa:
"Mitähän äitisi olisi siihen sanonut?"
"Oh — mamma ei todellisuudessa ollut vähääkään hienosteleva. Hän oli vain olevinaan joskus. Se oli ehkä isän vaikutusta — hän oli luultavasti sellainen jossakin määrin, sillä hänen sukulaisensahan ovat äärettömän hienostelevia —."
"Seurusteletko ollenkaan heidän kanssaan?" kysyi Torkild.
"En koskaan —."
He olivat tulleet linnanpuistoon. Ja he poikkesivat pienelle syrjätielle, ja kun he tulivat erään yksinäisen penkin luo, kysyi Torkild:
"Emmekö voi istua vähän?"