"Tiedäthän, ettei se minustakaan ole — miellyttävää. Se, että ihmiset luulevat minun olleen sinulle uskoton. Mutta kuitenkin —. Onhan parempi, että Doris saa maata rauhassa haudassaan."
He istuivat vaiti hetkisen. Sitten Rose aloitti jälleen:
"Hän on siis tumma, se poika, koska hän on sinun näköisesi?"
"Noo — tukka on jokseenkin vaalea vielä. Mutta se tulee kai tummaksi. Hän muistuttaa meitä, kuten sanottu — silmiltään ja niin poispäin. Ja ilmeeltään —"
"Kuinka monta hammasta sillä on?"
"Kunpa sen tietäisin." Torkild naurahti jälleen. "On kai hänellä muutamia." Sitten hän lisäsi katsoen maahan: "Voithan tulla sinne katsomaan häntä, jos se sinua huvittaa." Seurasi pieni vaitiolo. "Voithan tulla jonakin aamupäivänä — kun minä olen konttorissa."
"Enkö saa tulla silloin kun olet kotona?" kysyi Rose hyvin hiljaa; hänkin katsoi maahan.
Torkild painoi päänsä vielä alemmaksi. Hän tuli polttavan punaiseksi.
"Kyllä — jos tahdot niin."
"Silloin kun kirjoitin sinulle Doriksen kuoleman jälkeen", sanoi Rose hiljaa. "En tahtonut ehdottaa sitä suoraan — mutta ajattelin sinun ehkä ymmärtäneen sen — olisin mielelläni halunnut tavata sinua. Toivoin niin kovasti, että olisin voinut — lievittää vähän. Mutta ehkä en olisi voinut sitä tehdä?"